Harvinaisuudet Varsinais-Suomessa 1999
Jukka J. Nurmi ja Jyrki Normaja
ARK-havaintoja tarkastettiin vuoden 1999 osalta 80 ja
aikaisemmilta
vuosilta 8. Hylättyjä havaintoja oli vuodelta
1999 9 ja aikaisemmilta vuosilta 2 eli hylkäysprosentti oli 12,5.
Tavallista runsaampina
esiintyivät RK-lajeista tavin carolinensis-alalaji ja
punapäänarsku,
ARK-lajeista puolestaan lyhytnokkahanhi, leveäpyrstökihu,
isokirvinen sekä
hippiäisuunilintu.
ARK:n kokoonpano on ollut seuraava: Tapio Aalto (pj.),
Pekka Alho,
Hannu Kormano, Jyrki
Normaja, Jukka J. Nurmi (siht.) ja Janne Riihimäki.
Selityksiä katsaukselle
Yksilömäärä
Useimpien RK-lajien nimen perässä on kaksi
lukua, jotka
tarkoittavat havaittuja
yksilömääriä. Sulkeiden ( ) sisällä on
kerrottu ensin Varsinais-Suomessa ennen
vuotta 1999 havaittujen yksilöiden lukumäärä ja
jälkimmäisenä lukuna on
Varsinais-Suomessa vuonna 1999 havaittujen yksilöiden
määrä. Laskemalla yhteen
suluissa ( ) olevat luvut, saadaan ao. lajien Varsinais-Suomessa
kaikkina aikoina
yhteensä tavatut yksilömäärät.
Lyhenteet
Linnun tarkka ikä merkitään
kalenterivuosina: 1kv =
samana kalenterivuonna syntynyt,
2kv = edellisenä kalenterivuonna syntynyt, +1kv ennen kuluvaa
kalenterivuotta syntynyt
jne. Muut ikälyhenteet: juv = nuori lintu ensimmäisessä
täydellisessä
höyhenpuvussaan, ad = aikuinen, subad = esiaikuinen, pull =
pesä- tai maastopoikanen.
Muut lyhenteet: jp = juhlapukuinen, tp = talvipukuinen, vp =
vaihtopukuinen, k-puk =
koiraspukuinen, n-puk = naaraspukuinen, ä = laulava, k-ä =
koirasääninen, n-ä =
naarasääninen, r = rengastettu. Merkki (v) tarkoittaa,
että linnusta on ollut
käytettävissä havainnon yhteydessä otettu valokuva
ja (ä) että määrityksen tukena
on linnusta havainnon yhteydessä saatu äänite.
Muuttavasta linnusta on ilmoitettu
lentosuunta (N = pohjoinen jne). Milloin
yksilömäärää ei ilmoiteta, havainto koskee
yhtä yksilöä.
Havainnoitsijat
Havainnoitsijoiden ilmoittamisen yhteydessä
havainnon kohdalla
on neljä
havainnoitsijaa, mikäli lomakkeella on mainittu niin monta
nimeä. Lomakkeen täyttäjän
nimi on ensimmäisenä paitsi niissä tapauksissa, joissa
hän on ilmoittanut havainnon
jonkun toisen puolesta. Tällöin ensimmäisenä on
linnun näkijä ja ilmoittaja toisena.
Ilmoittajan jälkeiset nimet on pyritty kirjoittamaan
aakkosjärjestyksessä.
Tarkastettavat lajit
ARK:n tarkastettavien lajien listalta ei ole poistettu
lajeja 1.1
1998 jälkeen. Uusina
tarkastettavina lajeina tulivat 1.1.2000 alkaen RK:n aikaisemmin
tarkastamien lajien
listalta seuraavat lajit: lumihanhi, tiibetinhanhi, punakaulahanhi,
ruostesorsa,
mandariinisorsa, pikkuruokki, mehiläissyöjä,
sitruunavästäräkki ja
mustaotsalepinkäinen. Lisäksi RK ei enää vuoden
2000 alusta tarkista arosuohaukasta
+2kv - tyyppisiä koiraita ja mustapäätaskusta
roturyhmään maura kuuluvia
yksilöitä. Nämä siirtyvät ARK:n
tarkistettavien listalle.
ARK:n tarkistettavien lajien lista on katsauksen
lopussa. Myös
TLY:n kotisivuilta
löytyy ajan tasalla oleva ARK lajilista ja viimeisimmät
julkaistut ARK-katsaukset.
Tänne löytää helposti esim. BirdLifen kotisivuilta
osoitteesta http://www.birdlife.fi olevasta linkistä.
Fenologisesti poikkeukselliset
havainnot
kuuluvat automaattisesti
tarkistettavien joukkoon.
Rariteettikomitean tarkastamat havainnot 1999
Amerikanjääkuikka (Gavia immer)
(9,1)
6.11. Pyhäranta, Rihtniemi tp (Jukka Sillanpää, Markku
Santamaa). Useimmat
Varsinais-Suomen amerikanjääkuikat on tavattu
loppusyksyllä tai alkutalvella.
Suula (Morus bassanus) (3,1)
25.9.-3.10. Eura, paperitehtaan kaatopaikka - Säkylä ja
Yläne, Pyhäjärvi 1kv (v)
(Sami Luoma, Juha Heino ym.). Lintu viihtyi sisämaan (helposti
hallittavalla?) järvellä
pitkään.
Lumihanhi (Anser caerulescens) (?,1)
21.4. Kustavi, Isokari NE klo. 7.45 (Kimmo Kuusisto);
21.4. Uusikaupunki, Kankarovuori NE klo. 8.17 (Raimo
Virtanen, Kauko
Häkkilä).
Havainnot koskevat samaa lintua ja sisältävät
eskimohanhen A.rossii (jota Suomessa ei
vielä ole tavattu) mahdollisuuden. Laji poistettiin RK:n
tarkastettavien joukosta vuoden
2000 alusta ja siirtyi ARK:n tarkastettavien listalle.
Ruostesorsa (Tadorna ferruginea) (?,3)
12.6. Uusikaupunki, Vekara 2k (Matti Wahlbäck; ilm.
Ari Linna);
11.8. Salo, Halikonlahti k (William Velmala, Hannu
Huhtinen, Rami
Lindroos, Rasmus
Mäki ym.). Laji poistettiin RK:n tarkastettavien joukosta vuoden
2000 alusta ja siirtyi
ARK:n tarkastettavien listalle.
Tavi (Anas crecca carolinensis) (3,4)
12.4.-6.5. Paimio, Paimionlahti k (Paavo Harri ym.);
14.4. Uusikaupunki, Pitkäluoto k (v) (Kari
Airikkala);
16.4. Piikkiö, Piikkiönlahti k (Tom ja Kaija
Lindroos,
Pasi Laaksonen, Tarmo Nurmi);
1.5. Korppoo, Utö k (Tuula Granroth, Liisa
Kilpeläinen,
Anneli Majava, Marjatta
Suominen ym.). Ennätysmäinen esiintyminen, maakunnassa
havaittujen yksilöiden määrä
yli kaksinkertaistui. Kaikki maamme havainnot ovat koskeneet koiraita,
naaraiden
määrittäminen onkin nykytiedon valossa mahdotonta.
Punapäänarsku (Netta rufina)
(14,4)
1.4. Salo, Halikonlahti n (Matti Lahti, Seppo
Sällylä ym.);
12.-24.4. Dragsfjärd, Björkboda n (Hans
Ehrnsten, Pekka
Komi ym.);
9.-11.5. Korppoo, Jurmo k (Jari Helstola, Jukka
Grönlund, Pasi
Laaksonen, Päivi
Pouttu ym.); 24.7.-25.9. Uusikaupunki, Kuivarauma k (Jukka
Sillanpää ym.).
Ennätyksellinen narskuvuosi Varsinais-Suomessa. Halikonlahden
lintu oli ennätyksellisen
aikainen: vanhoista havainnoista varhaisin oli 13.4.1991 Naantalin
Käkölässä havaittu
yksilö. Kerran aikaisemmin on havaittu loppukesällä
pitkään paikallisena ollut lintu
(31.7.-15.9.1990 Halikonlahdella).
Käärmekotka (Circaetus gallicus)
(2,1)
20.5. Dragsfjärd, Lövö N (Ville-Veikko
Salonen).
Toukokuun loppu on tyypillinen aika
havaita Suomessa käärmekotka. Lajin lähimmät
pesimäpaikat ovat alle kahdensadan
kilometrin päässä.
Arosuohaukka (Circus macrourus) (23,3)
21.8. Dragsfjärd, Björkboda +1kv n SE (Hannu
Klemola, Ari
Kuusela); 21.8. Kemiö,
Nordvik 1kv n lähti SW (Hannu Huhtinen, Rasmus Mäki, Mikael
Nordström ym.); 12.9.
Parainen, Bålberget +1kv k W (Markku Laurén).
Arosuonaaraita määritettäessä tulee
ehdottomasti ottaa huomioon sinisuonaaraan lisäksi
2kv-niittysuohaukat (myös koiraat),
jotka saattavat tietyssä vaiheessa olla
hämäävästi arosuon näköisiä. Lajin
vanhat
koiraat poistettiin RK:n tarkastettavien joukosta vuoden 2000 alusta ja
nämä siirtyivät
ARK:n tarkastettavien listalle .Naaraat ja nuoret arosuohaukat ovat
jatkossakin RK:n
tarkastettavien listalla.
Niittysuohaukka (Circus pygargus)
13.8.1996 Mietoinen, Mynälahti 1kv (Jukka
Sillanpää).
Laji poistettiin RK:n
tarkastettavien joukosta vuoden 1997 alusta alkaen ja on nykyisin ARK:n
tarkastettavien
listalla.
Pikkukiljukotka (Aquila pomarina) (10,1)
1.5. Dragsfjärd, Björkboda subad NNW (Henrik
Lindholm);
2.5. Västanfjärd, kk subad ESE (Henrik
Lindholm, Markku
Harmanen). Havainnot koskevat
samaa lintua.
Arokotka (Aquila nipalensis) (6,1)
10.6. Naantali, Isosuo juv/subad (Heikki Nurmi). Kaikki
Varsinais-Suomessa tavatut
arokotkat on havaittu 1990-luvulla.
Mustajalkatylli (Charadrius alexandrinus)
(7,1)
1.5. Korppoo, Jurmo n-puk. (Lauri Kokkala, Antero
Forström,
Kalevi Hiironniemi, Reijo
Kosonen) Varsinais-Suomessa lajityypillisesti havaittiin jälleen
Jurmossa. Koko Suomessa
oli hyvä kevätesiintyminen eli keväällä
Suomessa havaittiin neljä yksilöä.
Palsasirri (Calidris melanotos) (10,1)
5.9. Mietoinen, Mynälahti 1kv (Tapio Aalto, Soili
Leveelahti,
Jukka Sillanpää ym.).
Laji on nykyisin Suomessa vuosittainen ja maakunnassa lähes
vuosittainen.
Pikkuruokki (Alle alle) (28,2)
21.3. Korppoo, Jurmonkivi tp (Jari Helstola,
Ville-Veikko Salonen
ym.);
18.5. Korppoo, Jurmo tp (Jari Helstola). Suurin osa
vuoden 1999
linnuista oli perua
edellissyksyn ennennäkemättömän vaelluksen
jäljiltä. Laji poistettiin RK:n
tarkastettavien joukosta vuoden 2000 alusta ja siirtyi ARK:n
tarkastettavien listalle.
1.5.1975 Hiittinen, Dragsfjärd tp (v) (Aulis
Sallinen; ilm.
Visa Rauste);
14.11.1990 Parainen, Attu tp (v) (Pekka Karlamaa; ilm.
Tom Lindroos);
19.11.1990 Kustavi, Kaurissalo tp (v) (Jarmo ja Jouni
Nieminen; ilm.
Tom Lindroos).
Hiittisten lintu on tallennettuna Helsingin ja Paraisten sekä
Kustavin linnut Turun
Yliopiston eläinmuseon kokoelmissa.
Mehiläissyöjä (Merops apiaster)
(25,1)
25.-29.6. Korppoo, Jurmo (v) (Jyrki Normaja, Elina
Ilvonen,
Kristiina Hintikka, Anders
öhman ym.). Suurin osa maakunnan mehiläissyöjistä
on havaittu Korppoon ulkosaaristossa
loppukeväällä tai kesällä. Laji poistettiin
RK:n tarkastettavien joukosta vuoden 2000
alusta ja siirtyi ARK:n tarkastettavien listalle.
Lyhytvarvaskiuru (Calandrella brachydactyla)
(19,1)
6.-7.11. Turku, Hirvensalo (Pekka Alho, Sari Vainio
ym.). Viime
vuosina
lyhytvarvaskiuru on ollut maakunnassa jokavuotinen.
Sitruunavästäräkki (Motacilla
citreola)
(36,2)
26.5. Raisio, Raisionlahti n (Tomi Kaijanen, Henry
Lehto);
6.-22.6. Kaarina, Kuusistonlahti k (v) (Esko Gustafsson,
Rasmus
Mäki, Kalle Rainio,
Totti Toiskallio ym.). Havainnot lajista ovat selvästi yleistyneet
viime vuosina
maakunnassa. Laji poistettiin RK:n tarkastettavien joukosta vuoden 2000
alusta ja siirtyi
ARK:n tarkastettavien listalle.
Mustapäätasku (Saxicola torquata)
(41,1)
23.-24.9. Korppoo, Utö k (Totti Toiskallio ym.) RK
ei
enää tarkasta maura-rotuisia
ja rodulleen määrittämättömiä
mustapäätaskuja vuoden 2000 alusta alkaen. Nämä
siirtyivät ARK:n tarkastettavien listalle. Varsinais-Suomen
rodulleen määritetyistä
yksilöistä mauroja on ollut 16 ja eteläiseen
rubicola/hibernans –roturyhmään
kuuluvia peräti 8.
Ruskouunilintu (Phylloscopus fuscatus)
(6,2)
6.10. Uusikaupunki, Vekara 2 (Reijo Vikman, Matti
Lempiäinen).
Ruskouunilintu on
Suomessa vuosittainen loka-marraskuun laji ja havainnot myös
Varsinais-Suomessa ovat
viime vuosina runsastuneet. Havainto on maakunnan varhaisin. Suomen
havainnot ovat
ajoittuneet 26.9. ja 12.11. välille. Kahta yksilöä ei
ole aiemmin havaittu yhdessä.
Tulipäähippiäinen (Regulus
ignicapillus)
(1,1)
27.11.-7.12. Turku, Moisio k (v) (Rolf Karlson, Rurik
Baarman,
Birger Grönholm ym.).
Vasta toinen havainto maakunnasta yllättäen niin
löytöpaikan kuin vuodenajankin
suhteen. Suurin osa Suomessa tavatuista
tulipäähippiäisistä on havaittu
keväisillä
lintuasemasaarilla kuten maakunnan edellinenkin yksilö Jurmossa
10.5.1988.
Mustaotsalepinkäinen (Lanius minor)
(32,2)
30.6.-12.7. Turku, Ruissalo (v) (Henry Lehto, Anssi
Junnila, Seppo
Sällylä ym.);
29.8. Halikko, Iilike +1kv (v) (Timo Nurmi ym.). Laji on
ollut viime
aikoina
vuosittainen maakunnan alueella. Suuri osa havainnoista on tehty
Jurmossa. Laji
poistettiin RK:n tarkastettavien joukosta vuoden 2000 alusta ja siirtyi
ARK:n
tarkastettavien listalle.
Punakottarainen (Sturnus roseus) (13,2)
2.-5.6. Korppoo, Jurmo (Jari Helstola, Tarmo Nurmi,
Sampo Kunttu,
Pasi Laaksonen ym.);
15.-16.9. Turku, Åvik 1kv (Hannu Kormano ym.).
Tyypillisesti
vanhat linnut on yleensä
havaittu loppukeväästä Korppoon ulkosaaristossa ja
nuoret syksyllä mantereella
tavallisten kottaraisten muodostamissa syysparvissa.
Harmaasirkku (Miliaria calandra) (9,1)
3.6. Uusikaupunki, Vekara (v) (Pekka Alho, Arto
Lehtinen). Edellinen
maakunnassa
havaittu harmaasirkku oli Halikossa 1.9.1993. Laji on vähentynyt
lähimmillä
pesimäalueillaan Tanskassa ja Baltiassa.
Todennäköiset tarhakarkulaiset
Kupariviuhkasorsa (Oxyura jamaicensis)
27.6.-3.7. Salo, Halikonlahti n ( Mikko Tamminen ym.).
Hylätyt RK-havainnot
Karimetso (Phalacrocorax aristotelis)
29.5. Kustavi,
Pleikilä;
Kuusilokki (Larus philadelphia) 7.2.
Korppoo, Jurmo
2kv;
Pikkukajava (Rissa tridactyla) 29.11.1975
Mietoinen,
Mynälahti 1kv;
Nunna-/Rusotasku (Oenanthe
pleschanka/hispanica)
25.9. Turku, Hirvensalo n;
Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus
europaeus)
18.3.1978 Turku, Ruissalo;
Punakottarainen (Sturnus roseus) 21.4.
Turku,
Koroinen.
TLY:n Aluerariteettikomitean tarkastamat havainnot
1999
Jääkuikka (Gavia adamsii)
18.10. Korppoo, Jurmo juv/tp W (Tarmo Nurmi, Pasi
Laaksonen)
Jalohaikara (Egretta alba)
29.3. Kustavi, Isokari m (William Velmala, Pasi
Laaksonen, Mikael
Nordström).
Varhaisin maakunnassamme havaittu jalohaikara.
Mustahaikara (Ciconia nigra)
14.8.-15.8. Dragsfjärd, Taalintehdas 1kv (v) (Jukka
K. Nurmi,
Tuure Nurmi ym.). Lintu
löytyi kuolleena ojan pohjalta 16.8. ja toimitettiin Turun
Yliopiston kokoelmiin (Jukka
J. Nurmi).
Kattohaikara (Ciconia ciconia)
ARK ei tarkista havaintoja kattohaikarasta vuoden
1990 alusta
lähtien.
25.4.1989 Taivassalo, Hyövelä 2 (Jouko Laine
ym., ilm.
Tapio Aalto)
Lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchos)
10.4. Paimio, Paimionlahti lähti N (Reijo Vikman,
Hanna
Järvinen ym.);
12.-19.4. Uusikaupunki, Palkkinen 3 (Pekka Alho ym.);
25.4. Uusikaupunki, Vasikkari 2 N (Olli Tenovuo);
26.4. Pyhäranta, Rihtniemi N (Kalle Rainio, Hannu
Huhtinen);
23.9. Kemiö, Sjölax (Markus Ahola ym.);
9.10. Uusikaupunki, Vasikkari 2 SW (Olli Tenovuo)
10.10. Dragsfjärd, Björkboda S (Hannu Kormano,
Tom
Lindroos, Jouko Lunden)
Keskimääräistä selvästi parempi
lyhytnokkahanhivuosi.
23.9.1998 Korppoo, Jurmo (Jari Helstola)
Kiljuhanhi (Anser erythropus)
11.-19.4. Dragsfjärd, Björkboda (Tomi
Kaijanen, Ari
Kuusela, Paavo Sallinen, Mika
Sjöblom ym.). Renkaaton lintu. Myös Ahvenanmaalla havaittiin
viikkoa aikaisemmin
renkaaton vanha kiljuhanhi.
Haarahaukka (Milvus migrans)
2.5. Västanfjärd, Galtarbyviken (v) (Henry
Lehto, Mervi
Haukila);
5.9. Västanfjärd, Galtarbyviken NE (Henrik
Lindholm)
Varsin normaali haarahaukkavuosi.
24.4.1998 Mietoinen, Mynälahti (Timo Elovaara,
Heikki Assinen,
Kalevi Sillanpää,
Arvi Uotila)
Niittysuohaukka (Circus pygargus)
12.5. Paimio, Paimionlahti n +2kv (Tapani Numminen);
15.5. Mietoinen, Saari n +2kv (Jukka
Sillanpää, Esko
Gustafsson, Hannu Klemola);
19.5-1.9. Askainen – Lemu 10 (v) (Tom Lindroos, Tomi
Kaijanen, Hannu
Kormano ym.);
19.5. Lemu, Monnoinen k (Jaakko Wessman);
23.5. Dragsfjärd, Björkboda +2kv n (Esko
Gustafsson, Jyrki
Kujanpää);
17.6. Paimio, Paimionlahti k (Hannu Klemola, Timo Pulli);
22.8. Paimio, Paimionlahti 1kv (Hannu Klemola, Kari
Salonen,
Ville-Pekka Räihä).
Askaisissa todettiin kaksi onnistunutta pesintää, joista
toisesta varttui neljä ja
toisesta kolme lentokykyistä nuorta lintua.
Niittysuo-/arosuohaukka (Circus
pygargus/macrourus)
21.8. Dragsfjärd, Lövö 1kv (Rasmus
Mäki, Hannu
Huhtinen, Mikael Nordström)
21.8. Dragsfjärd, Lövö +1kv n (Rasmus
Mäki,
Hannu Huhtinen, Mikael Nordström)
Kilju-, pikkukilju- tai arokotka (Aquila
clanga/pomarina/nipalensis)
2.5. Västanfjärd, kk (Henrik Lindholm, Markku
Harmanen).
Määrittämätön kotka oli
samanaikaisesti näkyvillä pikkukiljukotkan kanssa.
Punajalkahaukka (Falco vespertinus)
22.8. Kemiö, Keskusta 1kv SE (Tom Lindroos, Hannu
Kormano);
24.9. Korppoo Jurmo 1kv m (Pekka Lehti)
Pikkuhuitti (Porzana parva)
28.5. Korppoo, Jurmo k-ääninen (Jari Helstola,
Tomi
Muukkonen, Ulla-Maija Vainikka)
Avosetti (Recurvirostra avosetta)
23.5. Korppoo, Jurmo m (Jari Helstola);
4.8.1998 Paimio, Paimionlahti (Pekka Toola). Myös
Aurassa
havaittiin heinäkuun
puolivälissä 1998 avosetti.
Keräkurmitsa (Charadrius morinellus)
ARK ei tarkista havaintoja keräkurmitsasta
vuoden 1998
alusta lähtien.
11.5.1996 Uusikaupunki, Hanko (Pekka Alho, Hannu
Klemola, Tom
Lindbom)
Isosirri (Calidris canutus)
15.-24.1. Korppoo, Jurmo 2kv (Jari Helstola ym.).
Ensimmäinen
talvihavainto maastamme.
Isokuovi (Numenius arquata)
15.-25.1. Korppoo, Jurmo 2kv (Jari Helstola ym.).
Isokuovi oli ollut
paikalla syksystä
saakka.
Lampiviklo (Tringa stagnatilis)
Korjaus julkaistuun havaintoon 14.5.1992 Salon
Halikonlahdelta
(Ukuli 2/94). Havainto
ei ole Salosta, vaan Espoon Suomenojalta.
Korjaus julkaistuun havaintoon lampiviklosta Kaarinan
Rauvolanlahdelta 1.-3.8.1995:
lintu oli paikalla 5.8. asti.
Rantakurvi (Xenus cinereus)
30.-31.5. Salo Halikonlahti (Janne Riihimäki, Marko
Kaukinen
ym.);
4.7. Salo, Halikonlahti (Mika Ohtonen). Halikonlahti on
ollut viime
vuosina maakunnassa
varmimpia paikkoja havaita rantakurvi.
Leveäpyrstökihu (Stercorarius
pomarinus)
9.5. Korppoo, Jurmo +2kv (Pasi Laaksonen, ilm. Jari
Helstola);
10.5. Korppoo, Jurmo +2kv (Jari Helstola, Jukka
Grönlund, Pasi
Laaksonen, Päivi
Pouttu);
18.5. Korppoo, österskärsfjärden +2kv
(William
Velmala, Markus Ahola, Mikael
Nordström);
18.5. Dragsfjärd, Bengtskär +2kv (Jorma
Tenovuo, Timo
Nurmi, Seppo Sällylä);
19.5. Dragsfjärd, Bengtskär +2kv (Jorma
Tenovuo, Timo
Nurmi);
7.-9.10. Dragsfjärd, Bengtskär 15 1kv (Jorma
Tenovuo);
8.10. Dragsfjärd, Kuggskär 1kv (Rasmus
Mäki, Markus
Ahola, Seppo Sällylä);
9.10. Dragsfjärd, Kuggskär 2 1kv (Rasmus
Mäki);
11.-12.10. Dragsfjärd, Kuggskär 9 1kv (Markus
Ahola);
18.10. Korppoo, Jurmo 1kv E (Tarmo Nurmi, Pasi
Laaksonen);
18.10. Korppoo, Jurmo +2kv E (Tarmo Nurmi, Esko
Gustafsson, Pasi
Laaksonen);
19.-29.10. Korppoo, Jurmo 7 1kv (Jari Helstola, Pekka
Alho, Jukka
Grönlund, Pasi
Laaksonen ym.)
19.10. Korppoo, Jurmo-Utö 1kv (Pekka Alho, Jari
Helstola, Jouni
Tittonen);
23.10. Korppoo, Utö 1kv (Rasmus Mäki);
23.10. Korppoo, Utö 1kv (Mikael Nordström,
Ville-Veikko
Salonen);
1.11. Korppoo, Utö 1kv S (Totti Toiskallio);
3.11. Pyhäranta, Rihtniemi 2 1kv (Pekka Alho, Kimmo
Kuusisto,
Tom Lindroos);
4.11. Uusikaupunki, Vasikkari 1kv (Jorma Tenovuo)
Ennätyksellinen esiintyminen! Lajista tehtiin
etenkin
syksyllä koko Suomessa
ennätyksellisen paljon havaintoja. Varsinais-Suomessa ei ole
koskaan aikaisemmin havaittu
vastaavaa määrää leveäpyrstökihuja
syksyllä. Havainnot painottuivat odotetusti
ulkosaaristoon.
11.5.1997 Paimio, Paimionlahti (Pekka Toola, Annika
Forsten ym.)
Tunturikihu (Stercorarius longicaudus)
5.9. Mietoinen, Mynälahti 1kv S (Hannu Kormano,
Tomi Kaijanen,
Juha Niemi ym.). Sama
lintu havaittiin Askaisten Pikisaaresta edelleen matkalla SW (Jukka J.
Nurmi).
Pikkukajava (Rissa tridactyla)
10.1. Korppoo, Utö 2kv (Jari Helstola);
29.4. Korppoo, Utö 2kv NNE(Hannu Klemola);
23.10. Yläne, Pyhäjärvi 1kv (Jyrki
Normaja, Tapio
Aalto, Totti Toiskallio, Tomi
Kaijanen ym.);
3.11. Pyhäranta, Rihtniemi 1kv S (Tom Lindroos,
Pekka Alho,
Kimmo Kuusisto)
Varsin normaali esiintyminen, joskaan
sisämaahavaintoja ei
juuri ole.
26.6.1998 Turku, Ruissalo 2kv (v) (Rauli Karanen)
Riuttatiira (Sterna sandvicensis)
19.4. Korppoo, Jurmo 2 (Jari Helstola, Pekka Lehti, Kim
Roering,
Arto Stenroos);
7.6. Korppoo, Jurmo lähti E (Pekka Toola);
30.6. Uusikaupunki, Ruohokari 2 +1kv (Pekka Alho, Arto
Lehtinen)
Mustatiira (Chlidonias niger)
4.9. Halikko, Kokkila 1kv (v) (Hannu Kormano, Jarmo
Pirhonen ym.)
Isokirvinen (Anthus richardi)
16.5. Kemiö, Sjölax (Henrik Lindholm, ym.);
25.9. Mietoinen, Mynälahti lähti S (Tarmo
Nurmi, Jukka
Grönlund, Pasi Laaksonen);
26.9. Korppoo, Jurmo (Kim Roering, Pekka Lehti, Timo
Nurmi ym.);
26.9. Lemu, Hirvijoki (Tomi Kaijanen, Henry Lehto ym.);
2.10. Turku, Vuoksenniska (Hannu Klemola, Ari Kuusela);
4.10. Lemu, Hirvijoki (Tomi Kaijanen, Mikko Oivukka);
9.10. Kustavi, Isokari SW (Tarmo Nurmi);
9.10. Kustavi, Isokari (Tarmo Nurmi, Jukka
Grönlund, Pasi
Laaksonen, Kari Salonen).
Keväällä isokirvisiä havaitaan koko
Länsi-Euroopassa hyvin harvoin.
Keskimääräistä parempi isokirvissyksy. Lemussa ja
Kustavissa on tulkittu kummassakin
olleen kaksi eri yksilöä.
Virtavästäräkki (Motacilla
cinerea)
24.-26.10. Salo, Halikonlahti (Hannu Huhtinen ym.).
Lintu viihtyi
jätevesipuhdistamon
altailla. Varsinais-Suomessa on nyt havaittu 15
virtavästäräkkiä.
Hippiäisuunilintu (Phylloscopus
proregulus)
25.9. Uusikaupunki, Vekara (Matti Lempiäinen, Raimo
Heinonen);
5.10. Salo, Halikonlahti (Janne Riihimäki, ym.);
8.10. Pyhäranta, Rihtniemi (Jukka
Sillanpää, Tom
Lindbom, Arvi Uotila, ym.);
9.10. Uusikaupunki, Vekara (Matti Lempiäinen, Raimo
Heinonen,
Harri Päivärinta,
Raimo Virtanen);
9.10. Uusikaupunki, Vekara (Raimo Virtanen, Raimo
Heinonen, Matti
Lempiäinen, Harri
Päivärinta);
10.10. Kustavi, Isokari 3 (Tarmo Nurmi, Jukka
Grönlund, Pasi
Laaksonen, Kari Salonen);
12.10. Korppoo, Utö (Totti Toiskallio);
19.10. Korppoo, Utö (Totti Toiskallio);
6.11. Kustavi, Isokari (Henrik Lindholm, Tapio Aalto,
Soili
Leveelahti). Hyvä
hippiäisuunilintuvuosi. Valtaosa havainnosta lajityypilliseen
tapaan ulkosaaristosta.
Taigauunilintu (Phylloscopus inornatus)
25.9. Uusikaupunki, Vekara (Raimo Heinonen, Matti
Lempiäinen);
9.10. Uusikaupunki, Vekara (Raimo Heinonen, Matti
Lempiäinen,
Harri Päivärinta,
Raimo Virtanen ym.)
Viime vuosien tapaan hippäisuunilintua
harvalukuisempi.
28.9.1998 Pyhäranta, Rihtniemen kylä (Jukka J.
Nurmi,
Kalle Haapala)
Lapintiainen (Parus cinctus)
28.10.1991 Turku, Pansio (Pekka Alho, Tom Lindroos, Arvi
Uotila).
Lapintiaista ei ole
vuosiin havaittu maakunnassa.
Nokivaris (Corvus corone corone)
22.8. Dragsfjärd, Björkboda (Tapio Aalto, Ari
Kuusela,
Hannu Kormano, Soili
Leveelahti ym.)
Hylätyt ARK-havainnot
Jääkuikka (Gavia adamsii) 16.10.
Korppoo, Utö
W;
Lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus) 8.10.
Kaarina,
Kuusistonlahti SW;
Haarahaukka (Milvus migrans) 15.4.
Dragsfjärd,
Björkboda ad;
Haarahaukka (Milvus migrans) 26.4.1998
Suomusjärvi,
Aneriojärvi m ad;
Niitty-/arosuohaukka (Circus pygargus/macrourus)
26.8 Paimio,
Paimionlahti;
Kilju-/pikkukiljukotka (Aquila clanga/pomarina)
27.4. Paimio,
Paimionlahti E;
Tunturihaukka (Falco rusticolus) 5.4.1998
Västanfjärd, Galtarbyviken 2kv;
Pikkukajava (Rissa tridactyla) 14.5. Parainen,
Strandby 2kv
SE;
Lapinuunilintu (Phylloscopus borealis) 27.5.
Korppoo, Jurmo;
Hippiäisuunilintu (Phylloscopus proregulus)
10.10.
Korppoo, Jurmo;
Nokivaris (Corvus corone corone) 2.4. Turku,
Ruissalo
Kirjallisuus
Jännes, H. & Lindroos, T. 1998: Uudistuneen
RK-lomakkeen
täyttöohjeet. - Bongari
12: 114-122.
Lindroos, T. & Luoto, H. 1999: Rariteettikomitean
hyväksymät havainnot vuodelta
1999. - Linnut 35: 19-31. (4/2000).
ARK:n tarkastamat lajit
Vuoden 2000 alusta ARK:n tarkastettaviksi kuuluvat lajit:
Jääkuikka
Jalohaikara
Mustahaikara
Lyhytnokkahanhi
Kiljuhanhi
Tiibetinhanhi
Lumihanhi
Sepelhanhi, alalaji hrota
Punakaulahanhi
Ruostesorsa
Mandariinisorsa
Kyhmyhaahka (ei ad jp koiraita)
Haarahaukka
Arosuohaukka (+2kv-tyyppiset koiraat)
Niittysuohaukka
Niitty-/arosuohaukka
Kilju-/pikkukiljukotka
Punajalkahaukka
Tunturihaukka
Kiiruna
Viiriäinen (näköhavainnot)
Pikkuhuitti
Avosetti
Lampiviklo
Rantakurvi
Leveäpyrstökihu
Tunturikihu
Pikkukajava
Riuttatiira
Mustatiira (ei jp)
Pikkuruokki
Mehiläissyöjä
Sininärhi
Valkoselkätikka
Isokirvinen
Sitruunavästäräkki
Virtavästäräkki
Sinipyrstö
Mustapäätasku maura
Lapinuunilintu
Hippiäisuunilintu
Taigauunilintu
Lapintiainen
Mustaotsalepinkäinen
Kuukkeli
Nokivaris
Keltahemppo
Pikkusirkku
Kultasirkku
|