Turun lintutieteellinen yhdistys ry.
PL 67
20101 Turku

Vähälintuinen talvi

Jo syksyllä aavisteltu vähälintuisuus on vuodenvaihteen laskennoissa osoittautunut todeksi.

Suomessa on tehty talvilinnuston säännöllisiä laskentoja talvesta 1956-57 alkaen. Aluksi laskentaan kuului vain ns. joululaskenta, mutta 1960-luvulta alkaen on lintukantoja laskettu myös helmi-maaliskuun vaihteessa sekä 1970-luvulta alkaen myös syksyisin, marraskuun alussa. Laskennoissa on selvinnyt mm. se, miten sinitiainen ja viherpeippo ovat mm. talviruokinnan avulla moninkertaistaneet Suomen pesimäkantansa.

Vaikka linnusto on tänä talvena vähälukuista ja etenkin vähälajista, löytyy ilopilkkujakin, kuten keltasirkkujen runsaus. Tämä iloinen kauralyhteiden lintu on tänä talvena huomattavan runsas verrattuna viime vuosiin. Keltasirkku on ilmeisesti kärsinyt maatalouden muutoksista ja sen talvikanta on pienentynyt pikku hiljaa Varsinais-Suomessa viime vuosikymmeninä.

Toinen talven erikoisuus on pikkuruinen, vain punatulkun kokoinen varpuspöllö, joita näyttää olevan kymmenkertaisesti normaaliin verrattuna. Ilmeisesti edellisen kerran näitä pihoille pikkulintupyyntiin päivälläkin tulevia pöllöjä oli vastaavia määriä näkyvillä talvella 1974/75 eli lähes 30-vuotta sitten.

Kuten jo syksyllä näytti, niin tiaisilla näyttää menevän myös hyvin. Viime alkukesän kylmyyden on pelättiin tuhonneen pikkulintujen pesintöjä, mutta ainakin sinitiainen ja talitiainen ovat aivan tavallisella runsaustasollaan. 1990-luvulla jo pelottavalla tavalla harvinaistunut ja esimerkiksi Ruissalosta välillä kokonaan hävinnyt hömötiainen on määrällisesti saavuttanut pitkän ajan keskiarvonsa.

Ahvenanmaan talvilinnusto poikkeaa monin tavoin Varsinais-Suomen linnustosta. Siellä talvehtii jo huomattavia määriä vesilintuja ja eräitä epätavallisia talvilintuja kuten peukaloisia. Samoin esimerkiksi mustarastas, hippiäinen, tali- ja sinitiainen, harakka sekä keltasirkku ovat Ahvenanmaalla huomattavasti runsaampia.

Suomen talvilintulaskennoista saa tietoa mm. Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta

Tiedote Word- dokumenttina

Lisätietoja yhdistyksen puolesta antaa
Esko Gustafsson
050-3399159