Lintuaiheisia kysymyksiä ja vastauksia

Linnut ovat mielenkiintoisia, mutta kuka vastaisi kaikkiin kysymyksiimme, jotka koskevat niitä? Yhdistys yrittää auttaa sinua ja olemme saaneet kysymyksiisi vastaajaksi dosentti, FT Esa Lehikoisen Turun yliopiston Biologian laitokselta. Voit lähettää hänelle kysymyksen alla olevalla sähköpostilla, ja vastaus tulee lähiaikoina näille sivuille.

Lähetä sähköpostia Esa Lehikoiselle (lintutietoatly.info)

Esan ohjeita:

(1) Kun minulle tulee paljon muitakin (lintu)kysymyksiä, en aina tiedä onko vastaus tarkoitettu myös tänne. Jos tarkoitat kysymykseesi saamasi vastauksen myös yleiseen tietoon, kerro kysyessäsi, että olet ottanut yhteyttä minuun ”Kysymys-vastaus-palstan” kautta. Varmimmin osaan vastata oikealla foorumilla, jos panet viestin otsikoksi Lintukysymys/TLY. Saan sitten saman tien siirrettyä vastauksen tälle palstalle. Joskus kysyn varta vasten kysyjältä, saako vastauksen sijoittaa myös tänne, mutta niin tulee tehtyä melko harvoin. Tällaisia vastauksia saattaa olla omassa arkistossa ehkä Ukuliverkossakin?

(2) Jos tunnet, ettet ole saanut vastausta tai haluat aiemmin suoraan sinulle antamani vastauksen myös tälle K/V-palstalle, lähetä kysymys uudestaan tai minulle muistutus vastauksen siirtämiseksi palstalle.

Kysymys (17.4.2007): Rakensimme uuden tiilikaton rintamamiestaloon sisäsaaristossa. Katon molempien päätyräystäiden "sisätiloissa" on pesinyt ian kaiken talon molemmilla puolilla tervepääskyparit. Kerran sateisen ja kylmän kesän jälkeen löysimme seuraavana keväänä yläkerran kylmästä sivukomerosta kolme lähes lentovalmista poikasta kuolleena. Surimme onnetonta pesyettä, joka oli ilmeisesti etsinyt suojaa ja lämpöä, ja kuollut nälkään tietämättämme. Taloa on käytetty kesämökkinä, mutta tervapääskyt ovat ilahduttaneet kirkumisellaan, syöksylennoillaan ja valkokaulaisten poikasten pesäraosta ulos kurkkimisella minua jo 45 vuotta. Nyt olen huolissani. Mitä tervapääskyt tekevät, kun palaavat tutuille pesimisalueilleen mutta katto on rakennettu umpeen. Puhuin asista rakentajalle, mutta ilman vaikutusta. Voinko auttaa kiitäjiä mitenkään? Edellisen katon päätylautoihin oli hakattu (palokärkikö?) kiitäjiä miellyttäneet kolot. Tuleeko teille mitään mieleen, vai kuka osaisi neuvoa ja ennen kaikkea tehdä jotain onnettomalle asiantilalle? Kesää ja kiitäjiä odottaen. (TV)

Vastaus: Tervapääskyjä varten voidaan rakentaessa jättää tarkoituksella lentoaukkoja taloihin ja tehdä sisäpuolelle sellaiset pesälaatikot, että linnut eivät pääse eksymään vinttitiloihin. Yleensä ne kyllä osaavat samaa reittiä uloskin. Tervapääskyt pesivät myös pönttöön, joten entisten reikien paikoille voi asentaa myös pöntöt seinälle. Tervapääskyn pönttö voi olla puussakin mielellään vähintään 4 metrin korkeudella ja paikassa, johon on vapaa lentoreitti. Lintujen pöntöistä, myös tervapääskylle sopivista, löytää tietoja BirdLife Suomen sivustosta. Tervapääskyharrastajille sopiva tutustumispaikka verkossa on www.commonswift.org. Sieltä löytyy lajista kaikenlaista lisätietoa.

Kysymys (6.4.2007): Mistä linnut jossain etelän mailla tietävät, että tänä keväänä Suomessa on tavallista lämpimämpi maaliskuu ja voimme lähteä muuttomatkallekin aikaisemmin kuin tavallisesti? Lämpimät kiitokset. (Emmistiina)

Vastaus: Eivät muuttajat varsinaisesti tiedäkään mitkä sääolot meillä vallitsevat. Säät ovat kuitenkin aika samankaltaisia eri alueilla niin, että jopa 1000-1500 km:n päässä olevalla alueella vallitseva lämmin sää on parin-kolmen päivän kuluessa levinnyt meille tai voi kertoa, että pohjoiseen voi edetä. Toisin kuin vanhemmissa lintukirjoissa kerrotaan, linnut muuttavat mieluiten myötätuuleen. Erityisen säännönmukainen ja "helppo" seurattava linnuille ovat lounaasta saapuvat matalapaineet, joiden lämpimässä sektorissa meille tulee Länsi-Euroopassa talvehtineita muuttolintuja. Jos tällainen säätyyppi jatkuu vähänkin pitempään, muutto käynnistyy. Varhaisimmat muuttajalajimme ovat herkkiä reagoimaan kevätsäiden tulolle. Maaliskuu on jo kiurulle, kottaraiselle, kyyhkyille ja töyhtöhyypälle aikaa, jolloin on jo melko turvallista lähteä myötätuulien myötä muutolle kohti Suomeakin. Tänä keväänä (2007) lämpimät ilmat levisivät meille myös kaakosta ja siksi mukaan ehti myös jopa Afrikassa normaalisti talvehtivia lajeja.

Afrikassa talvehtivat kaukomuuttajat tietävät kuitenkin vielä vähemmän meidän säistämme ja niiden muutolle lähtö onkin pääosin sisäisen kellon sanelema, mistä syystä sen arvellaan tapahtuvan aina jokseenkin samaan aikaan. [Tästä on osoitettu jo muutamia poikkeuksia, ts. ravinto-olot voivat talvialueella huonontua, mikä on merkki tarpeesta lähteä liikkeelle]. On kaksi tapaa, joilla ne kuitenkin voivat tulla aikaisemmin perille. Saapuessaan Etelä-Eurooppaan ne kohtaavat lämmenneen ja yleensä Suomea kohti leviävän sään ja sen myötä parantuneet ravinto-olot ja pystyvät kiihdyttämään nopeuttaan loppumatkalla. Toinen tapa edellyttää sitä, että muuttoaika on periytyvä ominaisuus ja luonnonvalinnan kohteena Aikaisin saapuvat yksilöt runsastuvat lajin keskuudessa, jos aikaisesta saapumisesta on hyötyä, eism. siten, että ne saavat enemmän poikasia. Tämä on hitaampi prosessi, eikä sen avulla voi varsinaisesti reagoida aikaiseen yksittäiseen kevääseen, mutta sen merkitys korostuu, jos ilmastomme muuttuu jatkuvasti lämpimämmäksi ja luonnonvalinta suosii enemmän aikaisia kuin myöhäisiä saapujia.

Kysymys (28.1.2005): Vaimon kanssa on syntynyt keskustelua lintujen ruokinnan mahdollisesti ihmisille aiheuttamasta salmonellavaarasta. Tiedätkö, onko asiasta olemassa tutkittua tietoa tai onko muuten tiedossasi, että joku kaksijalkainen nisäkäs olisi saanut salmonellatartunnan lintujen ruokinnan kautta/seurauksena? Kuinka suureksi arvioisit tartunnan riskin? (OK)

Vastaus: Tämä on ollut paljon esillä ja olen koonnut asiaan liittyvää tietoa. Salmonellasta on erilaisia kantoja, joiden siirtyminen eläinten ja ihmisten välillä vaihtelee. Kuitenkin voi sen verran sanoa, että riski on olemassa, mutta se on huolellisesti toimittaessa olemattoman pieni. Suurempi huoli on (siipi)karjataloudessa, koska siellä Salmonella voi siirtyä luonnonvaraisista yksilöistä talouseläimiin ja taudin siirtyminen salmonellaisista ravintoeläimistä ihmisiin on myös selvästi suurempana vaarana. Siksipä meillä tehdäänkin laajaa riskinarviointia ja testejä.

Luonnon Salmonellakohteita käsiteltäessä on syytä suojata itsensä ja desinfioida kätensä, jos joutuu käsittelemään sairasta lintua. Kuollut pihalta löytynyt lintu otetaan muovipussiin samoin kuin koirankakat käännetyn ehjän muovipussin kanssa ja pannaan poltettaviin roskiin. Ruokintalaitteita ja maata, jossa Salmonella-lintu(ja) on liikkunut, käsitellessä varsin tavanomaisen suojautumisen pitäisi riittää. Ruokintalaitteiden pesu kuumalla vedellä säännöllisesti ja ainakin Salmonella-tapausten esiinnyttyä on tarpeen ja ruokintalaitteen alapuolinen maa on hyvä vaihtaa tai peittää. Jos haluaa linnun kuolinsyyn varmennukseen, sen voi pakata hyvin ja lähettää EELAn Oulun toimiyksikköön (kts. ensimmäinen linkkiviite).

Salmonellan esiintyvyys eri lintulajeilla norjalaisen koosteaineiston mukaan.

Salmonella typhimuriumin esiintyvyys Norjassa 1969-2000
Pienet varpuslinnut		positiivisia	tutkittuja	osuus
punatulkku	Pyrrhula pyrrhula	195	242	81 %
talitiainen	Parus major	6	87	7 %
viherpeippo	Carduelis chloris	57	71	80 %
vihervarpunen	Carduelis spinus	52	69	75 %
urpiainen	Carduelis flammea	32	41	78 %
varpunen	Passer domesticus	7	31	23 %
peippo	Fringilla coelebs	2	21	10 %
järripeippo	Fringilla montifringilla	1	16	6 %
keltasirkku	Emberiza citrinella	2	15	13 %
sinitiainen	Cyanistes caeruleus	3	14	21 %
kirjosieppo	Ficedula hypoleuca	0	8	0 %
hömötiainen	Poecile montanus	1	8	13 %
pikkuvarpunen	Passer montanus	3	6	50 %
nokkavarpunen	Coccothraustes coccothraustes	1	2	50 %
punarinta	Erithacus rubecula	0	1	0 %
		364	638	57 %
Muut linturyhmät
naurulokki	Larus ridibundus	3	10	30 %
sinisorsa	Anas platyrhynchos	0	3	0 %
kesykyyhky	Columba livia	3	72	4 %
harakka	Pica pica	1	40	3 %
kanadanhanhi	Branta canadensis	0	1	0 %
etelänkiisla	Uria aalge	0	1	0 %
varpushaukka	Accipiter nisus	0	2	0 %
harmaalokki	Larus argentatus	0	1	0 %
varis	Corvus corone	1	52	2 %
kalalokki	Larus canus	0	1	0 %
kalasääski	Pandion haliaetus	0	1	0 %
helmipöllö	Aegolius funereus	0	1	0 %

Kysymys (19.12.2004): Seurailen lintuja Sauvon seudulla. Syksykaudella 2004 täällä on minusta liikuskellut tavanomaista runsaammin, näkyvämmin ja kuuluvammin pyrstötiaisia. Onko niitä nyt enemmän ja mikä niiden talvikäyttäytyminen kaikkiaan on? (KH)

Vastaus: Itse liikuskelen nykyisin vain kaupungin tuntumassa, mutta enemmän ja laajemmin retkeilleiden mukaan syksyn aikana on ollut liikkeellä keskimääräistä enemmän pyrstötiaisia. Pyrstötiaisella on melko suuret kannanvaihtelut ja useina syksyinä maahan saapuu idästä runsaastikin lintuja, joista osaa jää tänne talveksi osa jatkaa Baltiaan. Pyrstötiaiset liikkuvat läpi talven ympäri sitä metsäaluetta, jolle ovat marraskuussa osuneet, ja joka valitaan tn. sen perusteella, että päivittäinen energiantarve on alkanut hyvin tyydyttyä. Alueen koko voi olla muutamia neliökilometreja. Pyrstötiaiselle on talven kylmimpinä aikoina hyvin tärkeää, että sillä on kavereita. Yöpymisen aikainen energiankulutus hyvin pienestä (8-9 grammaa) kehosta voi olla yksinäisellä linnulla kohtalokasta. Energianhukan vähentämiseksi pyrstötiaiset harrastavatkinryhmäyöpymistä tiiviisti kylki kylkeä vastaan. Kevättalvella alkaa jossain vaiheessa, yleensä maalis-huhtikuussa paluusiirtyminen kohti syntymäalueita. Talviparvet saattavat kyllä ripottua pesimään myös vaelluksen kohdealueille, jolla tavalla esim. Lounais-Suomen kannat ovat ajoittain selvästi suuremmat kuin alueen "oma peruskanta", jos sellaisesta voi ylipäänsäkään puhua.
Tämän syksyn vaellus ei ollut kuitenkaan kovin näyttävä, jos mittapuuna pitää parin-kolmen vuoden takaista, jolloin lintuja oli liikkeellä kymmenin tuhansin.

Kysymys (19.12.2004): Toiseksi, myös punatulkkuja on näkynyt selvästi enemmän kuin aikoihin. Löytyykö samanlaisia havaintoja muualta, mikä voisi olla selitys? (KH)

Vastaus: Punatulkuilla oli tänä vuonna myös vaellus, ja sen vaellus oli suurin miesmuistiin. Lisäksi se oli n. kaksi viikkoa normaalia aikaisempi ja ulottui Länsi-Eurooppaan Brittein saarillekin asti runsaana. Vaellusta voi pitää ainutlaatuisen voimakkaana ja erikoisena. Siksipä siitä on tulossa tarkempia tutkimuksia. Ei esim. tiedetä kuinka kaukaa tämän syksyn tulkut tulivat. Hurjimmat epäilyt arvelevat lähtöalueiksi Itä-Aasiaa ja toiset Kaukasusta. En ota vielä kantaa, mutta kahta seikkaa on käytetty poikkeuksellisen runsauden lisäksi perusteluna näille väitteille: (1) punatulkkujen normaalista vihellyksestä poikkeavia "tööttäys"-ääniä, joita kuultiin paljon nimenomaan vaellushuipun aikaan, ja (2) värityksen tiettyjä yksityiskohtia. Verkkokeskusteluissa on tullut esiin, että tööttääviä tulkkuja olisi itäisemmissä populaatioissa ja värityksessä on pari maantieteellisesti muuntelevaa piirrettä, joiden yleistyminen voisi varmentaa keskimääräistä itäisemmän alkuperän. Itselleni tutuin asia ovat pyrstön valkoiset täplät, joita on kyllä Suomenkin punatulkuilla, mutta niiden esiintyvyys ei ole kovin korkea. Vaellusaikaisilla pyydystetyillä tulkuilla oli aika usein pyrstötäplät. Näitä aineistoja ei ole kuitenkaan vielä koottu eikä analysoitu. Varsinaisen aktiivivaelluksen jälkeenkin punatulkkuja on ollut keskimääräistä alkutalvea runsaammin myös Lounais-Suomessa. Viimeisen kuukauden aikana itse pyydystämieni punatulkkujen pyrstöt ovat olleet lähes täplättömiä. Ehkä tapahtui toinen vaellus eri lähtöalueelta ja ehkä nyt joulukuussa on näkösällä vain omia tai hyvin lähialueiden lintuja.

Molemmat lajit ovat siis vaeltajia ja tällaisilla lajeilla syksyn-talven runsausvaihtelut vuosien välillä voivat hyvin olla 10-100-kertaisia.

Kysymys (9.6.2004): Milloin talitiaiset ovat sukukypsiä? 2kv:na? Eli voivatko tämän kesän poikaset pesiä itse jo ensi kesänä? (TT)

Vastaus: Kyllä pesivät. Suuri osa pienistä varpuslinnuista pesii jo 2kv:na. Kirjosieposta on esitetty, että osa pesii vasta 3kv:na, mutta tästä ei ole kovin tarkkaa tietoa Suomesta. Tässäkään ei liene kysymys siitä, etteivätkö vuoden vanhat siepot voisi aina jo pesiä. Kolojen ja reviirien puute saattaa estää nuoret pesimästä (tämä ei ole varma eikä suoraan havainnoitu tieto).

Talitiaiset pesivät tänä vuonna (2004) aikaisemmin kuin koskaan tutkimustemme aikana (itsellä pesinnän seuraamisen historia alkaa vuodesta 1971). Osalle aikaisin aloittaneista pareista myöhemmin toukokuussa tulleet kylmät kaudet olivat petollisia ja pesintä epäonnistui. Yllättävän moni kuitenkin sai normaalikokoisen 8-9 poikasen poikueenkin lentoonlähdön kynnykselle. Aivan ensimmäiset poikueet ovat pesän ulkopuolella näinä päivinä ja ehkä jokunen poikue liikkuu jo nyt maastossa. Poikueet poistuvat aika pian pesän läheisyydestä siirtyen aikuisten johdattelemina paremmille ruokamaille. Emolinnut myös ruokkivat poikasia vielä viikon verran pesästä lähdön jälkeen ja perheparvi voi pysyä viikkojakin yhdessä. Jos emolinnut alkavat toisen pesinnän, pesästä lähdön jälkeinen poikasten hoito lyhenee selvästi. Toinen pesintä onnistuneen jälkeen alkaa lähistöllä, melkein aina eri pöntössä (ehkä pesäloisten välttämiseksi) kuin ykköspesintä 10-20 päivän kuluttua ensimmäisen poikueen pesästä lähdöstä. Kakkospesintöjä aloittelee alle puolet kannasta (vuosivaihtelu 0 – 50 %). Myöhäisimmät pesästä lähdöt tapahtuvat vasta elokuun alkupuolella. Pesinnän ja poikasten hoidon jälkeen sekä emoilla että poikasilla alkaa höyhenpuvun vaihtaminen, joka kestää iästä ja syntymäajasta riippuen 40 - 80 pv.

Kysymys (kevät 2004): Kuinkahan laaja pikkutikan reviiri on? Vähäheikkiläntien ja Askaistentien risteysalueella olevassa pienessä metsikössä on nähty pikkutikka silloin tällöin jo monen vuoden aikana. Viimeksi näin koputussarjoja kokeilevan yksilön viime maanantaina (22.4.). Voisiko tämä olla sama kuin tuo Urheilupuistossa usein nähty otus?

Vastaus: Pikkutikan liikkumisalueen ydin, pesimäreviiri on normaalisti melko pieni. Suoria mittauksia reviirin koosta ei kuitenkaan ole tehty. Tiheystietoja on enemmän, mutta niistä ei voi suoraan päätellä liikkumisalueen kokoa. Pikkutikka on esiintynyt vanhastaan kaupunkien puistoissa ja puutarhoissa Keski-Euroopassa. Niissä sen tiheys on ollut 0.3-0.5 paria/10 ha. Rummutuspaikkojen suurimmiksi havaituiksi etäisyyksiksi ilmoitetaan 300 m. Muhkurin-Jyrkkälän-Pahaniemen alueella monia vuosia seuraamieni pikkutikkojen luonteenpiirteisiin on keväisin kuulunut varsin laaja kiertely, joka hyvinkin yltää tuohon kirjallisuudessa mainittuun muutamaan sataankin metriin eri rummutusasemien välillä. Muutama sata metriä liikkuvuutta sopii hyvin yhteen tiheystiedon kanssa, sillä tiheydestä laskettavan (jos sen kuitenkin tekee) reviirin äärilaidat ympyränmuotoisessa reviirissä olisivat jokseenkin noin kaukana toisistaan.

Pikkutikkoja on tänä keväänä nähty kuitenkin kautta kaupungin Yliopistonmäeltä Wärtsilän dieseltehtaan viereiselle mäelle asti. Lintuja on siten varmasti useampia, mutta se onko jokaisella puistokukkulallamme nyt oma pari, ei voi vielä varmuudella sanoa. Joka tapauksessa tämän kevään pikkutikkahavaintojen määrä kaupungissa on suurempi kuin milloinkaan ennen. Havaintomäärän kasvussa on osuutta myös sillä, että, että muutaman lintuharrastajan ryhmä on erityisesti keskittynyt joen itäpuolen kaupunkilintujen seuraamisen leikkimielisen, mutta totisen kilpailun muodossa. Kysyttyjen kahden paikan lintujen samuus on kirjallisuustietojen perusteella epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Askaistentien ja Urheilupuiston havaintopaikat ovat tarpeeksi kaukana toisistaan koskeakseen eri lintuja. Kuitenkin vain samanaikaisten havaintojen ja lintujen liikesuunnista tehtyjen havaintojen avulla kysymys saataisiin ratkaistua täysin varmasti. Yllä esitetyt tiedot perustuvat kirjaan Handbook of the Birds of the Western Palearctic. Osa sen tiedoista perustuu taas tunnetun suomalaisen tikkatohtorin Alpi Pynnösen tutkimuksiin 1930-luvulla.

Kysymys (kevät 2004): Olen ollut huomaavinani että punarinnat aloittavat laulamisen varsin matalalla, mutta kevään edetessä siirtyvät ylemmäs kohti puun latvaa. Onko havainto oikea? Jos ne tekevät näin, niin miksi? (JKå)

Vastaus: Havainto on yhtäpitävä kirjallisuustietojen ja omienkin havaintojeni kanssa. Erinomainen käsikirja ”Pohjolan linnut värikuvin” (1) toteaa saman Olavi Hildénin sanoin ”Kiihkeänä laulukautena heti saapumisen jälkeen punarinnat ovat äänessä läpi päivän ja visertävät myös matalalla oksistossa, myöhemmin ne laulavat enimmäkseen vain iltahämärässä ja aamun sarastaessa näkyvästi kuusen latvoissa.” Hildénin muotoilu ei sisällä ajatusta, että laulukauden alussa laulettaisiin vain matalalla. Hän ei myöskään kerro syytä (ellei ”kiihkeänä” sisällä ajatusta esim. hormonaalisesta syystä) enkä ole siihen selitystä myöskään muualla nähnyt. Siksipä voin arvuutella erilaisia syitä tälle vaihtelulle.

1. Monet yö- ja hämärälaulajat laulavat saapumisen jälkeisinä ensi päivinä aktiivisesti läpi päivän, niin punarinta kuin esimerkiksi satakieli. Päivälaulua esitetään usein paljon avoimemmin ja ”väärissä paikoissa” kuin ”oikeaan aikaan” tapahtuvaa laulua. Havaintosi yksinkertaisin selitys olisi siis se, että varhaiskeväällä ensimmäiset punarinnat tulevat havaittua laulusta päivän lämmettyä, kirkkaassa auringonpaisteessa. Tästä syystä pensaikkolaulajien osuus kaikista havaituista punarinnoista nousee suureksi, ellei samaan aikaan enää tee pöllöretkiä kuusikkoalueille.

2. Osa matalalla laulajista voi olla vielä muuttomatkalla olevia yksilöitä, jotka ”purkavat paineita” (vrt. Hildénin ”kiihkeänä”) ja vasta omalle reviirille asettumisen yhteydessä laulupaikaksi vakiintuvat reviirin kuusenlatvukset tai muut korkeat puut.

3. Konstikkaimman ja epätodennäköisimmän, mutta kiehtovimman hypoteesin tarjoan viimeisenä. Punarinta on etelämpänä puistojen ja puutarhojen laji. Siellä ”kaikki” punarinnat laulavat pensaissa. Ehkä meille saapuvat varhaisimmat punarinnat ovat sellaisia, joilla on yhteisiä piirteitä (”geenejä”) keskieurooppalaisten kanssa. Jos kuusikkojen punarinnat saapuvat muutolta myöhemmin, havaitsemme muutoksen, joka ei johdu siitä, että punarintayksilöt muuttavat laulupaikkaansa. Syynä olisi tällöin, että varhain saapuvat pensaikkopunarinnat ovat jo laulaneet kyllikseen kun kuusikkopunarinnat pääsevät vauhtiin. Tälle hypoteesille ei ole tosin pienintäkään tukea, mutta pitäkäämme sekin voimassa kunnes joku muu selitys on selvästi uskottavampi tai helpommin todistettavissa

(1) Haartman, L. von, Hildén, O., Linkola, P. & Tenovuo, R. (1963-1972): Pohjolan linnut värikuvin. Otava, Helsinki. Jokaisen lintuharrastajan kannattaa edelleen hankkia divarista tämä kirja, jos sen vaan saa käsiinsä. Vastaavaa teosta ei ole sittemmin tehty Suomessa.

Kysymys (talvi 2003/04): Miksi etelässä linnut ovat niin paljon värikkäämpiä kuin meillä? Kelpaako sama vastaus myös tähän: miksi jenkkilän linnut ovat niin paljon värikkäämpiä kuin meillä? (EG)

Vastaus: Vastaan kysymykseen olettaen, että kysymyksessä esitetyt alueelliset erot ovat todellisia ja pitävät paikkansa myös keskenään sukua olevien lintulajien ryhmän (lahkon, heimon, suvun) sisällä. Jos näin ei ole, värikkyyserolla on kaukaisempi historiallinen tausta ja selityksen etsiminen nykyisin vallitsevista alueellisista eroista voi olla vaikeata. Sukulaisuuden huomioon ottaminen laajoissa vertailuissa on sen vuoksi välttämätöntä, että yhteinen kehityshistoria vaikkapa amerikkalaisilla kerttuleilla (Parulidae, DNA-taksonomiassa Parulini Fringillidae-heimossa) toisaalta ja eurooppalaisilla sirkuilla (DNA-taksonomiassa Emberizini Parulinin lähiryhmänä) voi määrätä mitkä ominaisuusyhdistelmät ja värit ryhmän lajeilla esiintyvät. Joka tapauksessa jaan kysyjän kanssa sen tuntuman, että tropiikissa näyttää olevan värikkäämpiä lajeja kuin lauhkeilla vyöhykkeillä, mutta en ole yhtä varma vanhan ja uuden mantereen lajien keskivärikkyyseroista. En myöskään lähde sitä nyt selvittämään. Lukijat voivat verrata ”jenkkilän” ja Euraasian lajistoja toisiinsa eri heimojen puitteissa.

Lintujen värityksen vaihtelun taustat ovat monisyiset. On lisäksi oltava varovainen kun tehdään päätelmiä pelkän ihmissilmin havaittavan värityksen perusteella. Lintujen värinäköalue poikkeaa ihmiselle ”näkyvän valon” alueesta selvästi. Kun ihminen näkee aallonpituudeltaan lyhimpinä noin 400 nanometrin (nm) värit (spektrin sinivioletin pään) monet linnut näkevät vielä ultraviolettia valoa. Valto Peiposen kirjassa ”Linnun silmin. Lintujen näköaisti, ulkonäkö ja sukupuolivalinta” (Yliopistopaino, Helsinki, 2000) lintujen näkökyvyn aallonpituuden alarajaksi ilmoitetaan 320 nm. Peiposen kirja ei kuitenkaan anna vastausta kysymykseen värikkyyden maantieteellisestä vaihtelusta. Se keskittyy yleisiin informaation välityksen ja sukupuolivalinnan vaikutuksiin, joissa niissäkin on yllin kyllin pohtimista.

Väreillä on karkeasti kaksi täysin vastakkaista tehtävää: toisaalta niiden pitää, ainakin tietyissä tilanteissa, tietyillä yksilöillä, olla suojaväri tai piilotusväri ettei peto tai saalis havaitse kohdetta, mutta toisaalta väri(kuvio) on viesti, jolloin sen erottuminen taustasta on tärkeää. Kannattaa huomata, että pedon ”näkymättömyys” on sille yhtä tärkeää kuin saaliille oma suojavärisyytensä. Signaalit ovat tärkeitä sekä samaa sukupuolta että eri sukupuolta olevien yksilöiden kesken. Sukupuolivalinnan odotetaan keskimäärin korostavan värejä ja muita ornamentteja eli koristeita. Sen suhteen värit kuuluvat niihin ominaisuuksiin, joita esittelemällä yksilöt haluavat erottua kilpailijoitaan parempina. Ettei värien evoluution pohdinta olisi liian yksinkertaista, on lisäksi ilmiö, josta käytetään nimitystä aposematismi. Varoitusvärit kuuluvat tämän ilmiön piiriin. Varoitus- ja harhautusvärejä ja värikuvioita esiintyy myös linnuilla, vaikka ne lienevätkin tutumpia esim. perhosilta  ja kaloilta. Värikkyyden ja värittömyyden ristiriita on luonnossa varsin jyrkkä. Näkemämme kuvioiden ja värien kirjo syntyy osaksi juuri tästä kontrastista. Lintujen höyhenpuvun värien vuodenaikainen vaihtelukin on seurausta samaisesta ristiriidasta.

Klassisista eläinmaantieteellisistä säännöistä Glogerin sääntö koskee väritystä, mutta ei selitä sekään värikkyyttä suoraan (G:n sääntö: kuivissa ja viileissä ympäristöissä elävät lajit ovat vaaleampia kuin kosteissa ja lämpimissä ympäristöissä elävät). Tälle säännölle antaa hieman tukea melaniinipigmentin merkitys ihon suojana.

Savalli (1995, kirjassa Current Ornithology, Vol. 12, toim. Power, D., Plenum Press) on tarkastellut värien evoluution erilaisia selitysmalleja. Hän luetteloi kolmisenkymmentä erilaista hypoteesia, joilla on selitetty värityksen (ja ornamenttien) hyötyä yksilöille. En niitä tässä luettele, koska monet niistä ”selittävät” vain yksittäistapauksia. Mikään niistä ei suoraan selitä värikkyyden maantieteellistä vaihtelua. Eteläisten lajien suurempi värikkyys voi olla näkyvä suuntaus siksi, että värikkyyttä suosivat valintatekijät ovat vaikuttaneet eteläisten lajien kohdalla voimakkaampina kuin pohjoisten lajien kohdalla. Esimerkiksi sukupuolivalinta, kilpailu puolisoista, voi olla eteläisillä lintulajeilla voimakkaampaa kuin pohjoisilla lajeilla. Tähän ennusteeseen näyttäisi olevan populaatiobiologisia perusteita. Eteläisillä lajeilla kannat lienevät vakaampia ja lähempänä tarjolla olevien resurssien määräämää tiheysmaksimiaan kuin pohjoisilla lajeilla, joilla pesimäajan kannat muodostuvat suureksi osaksi uudestaan vuosittain ja yhteisöissä saattaa olla ”paremmin tilaa”. Tämän vuoksi kilpailu puolisoista voisi olla korostunut ja signaalivärit sen vuoksi kehittyneet voimakkaammin etelässä kuin pohjoisessa. Pohjoisen pesimäkaudet ovat lyhyitä, jolloin pesinnän alkuvaiheiden pitkittyminen on sinälläänkin haitaksi eikä sukupuolivalintaan olennaisesti kuuluviin monimutkaisiin soidin- ja kosintamenoihin ole ainakaan muuttavilla lajeilla aikaa. Ikään kuin tämän tulkinnan tueksi tulevatkin mieleen alkuperäisten suomalaisten lintujen ”värikkyyden huippuryhmät” – metsäkanalinnut, käpylinnut ja sorsalinnut.

Minun veikkaukseni etelä-pohjoistrendin tärkeimmiksi syiksi ovat siis fysiologinen suoja (melaniini ja muut tummat värisävyt) ja voimakkaampi sukupuolivalinta. Lauhkean vyöhykkeen uuden ja vanhan mantereen vertailussa värikkyysero pienenee olemattomaksi, jos sukulaisuus otetaan huomioon.

Kysymys (talvi 2003/04):  Maakotkalla on hyvin suuri poikaskuolleisuus ensimmäisenä syksynä (tieto satelliittilähetinkotkista). Joutuuko maakotka pohjoisilla pesimäalueilla karkottamaan poikasensa liian varhain suhteessa niiden saalistustaitoon? (EG)

Vastaus: Maakotkan poikaset tulevat lentokykyisiksi 65-70 päivän iässä ja itsenäistyvät parisen viikkoa nuorempina kuin merikotkan poikaset, ts. 90-100 päivän iässä tai jopa hieman nuorempina. Maalis-huhtikuun vaihteessa aloitetun pesän poikanen tai poikaset itsenäistyvät siten elo-syyskuun vaihteessa. Etelässä varhaisimmat nuoret maakotkat nähdään muuttamassa syyskuun puolivälissä ja päämuutto tapahtuu syyskuun lopusta lokakuun loppuun.  Maakotkan ensimmäisen syksyn suuri poikaskuolleisuus ei kuitenkaan poikkea linnuille tyypillisestä kuolevuusjakaumasta – pesästä lähtö ja itsenäistymisen alkutaival ovat useimmilla lintulajeilla vaiheita, joissa kuolemisen riski on suuri. Myös talitiaisten suurin kuolevuus sattuu itsenäistymisvaiheeseen. Sama kuolevuuskäyrän muoto koskee suurinta osaa lintulajeistamme. Ei ole suoraa näyttöä siitä, että maakotkan poikaset joutuisivat itsenäistymään liian varhain. Joissakin kotkalintuja koskevissa luontodokumenteissa on kuvattu kuinka aikuiset linnut toimivat aktiivisesti saadakseen jälkikasvun lähtemään reviiriltä. Tämä voidaan selittää klassisen käyttäytymistutkimuksen pohjalta siten, että lisääntymisvaiheen hoivakäyttäytyminen (”vietti”) vähitellen heikkenee ja reviirin puolustuskäyttäytyminen (”vietti”) voimistuu kaikkia potentiaalisia kilpailijoita kohtaan. Tämä muutos ei luonnon valinnan teorian mukaan voi tapahtua liian ankarana, koska jälkeläisten menestys on emojen hyvyyden, kelpoisuuden, mitta. Sellaisen yksilön, joka ajaa poikasensa kehittymättöminä itsenäisyyteen, sukulinja katkeaa väistämättä. Maakotkan kohdalla epäily liian aikaisesta karkottamisesta (nisäkkäillä käytetään vakiintuneena terminä vieroittamista, joka on aktiivista poikasten luotaan työntämistä ja sisältää myös ruokkimisen päättymisen) syntyy varmaankin siitä, että kesä on selvästi lyhyempi sen pohjoisilla pesimäpaikoilla kuin Etelä-Suomessa. Maakotkan hieman nopeampi poikaskehitys merikotkaan verrattuna helpottaa tilannetta. Lisäksi lajin pääravintona ovat lähinnä paikkalinnut ja nisäkkäät eikä niiden määrässä tapahdu jyrkkää vuodenaikaista ravinnon vähenemistä vielä syksyn tuossa vaiheessa.

Kysymys (talvi 2003/04): Näin marraskuun alussa kolme merikotkaa, joista kaksi nuorta ja yksi aikuinen lintu. Nuoret kerjäsivät ruokaa aikuiselta, joka lähti eri suuntaan kuin nuoret. Meni ehkä saalistamaan. Miten pitkään merikotkat ruokkivat poikasiaan? PS. Olen kuullut jutun joulukuun ensimmäisenä päivänä kerjäävästä merikotkanuorukaisesta. Tapahtui pesän yläpuolella Kustavissa,minun havaintoni oli Taivassalosta, ei kylläkään pesältä. (EG)

Vastaus: Lintujen vuosikierron huonoimmin kuvattu osa on poikasten hoito pesästä lähdön jälkeen. Tämä johtuu siitä, että tiedon kertyminen on ollut perinteisillä menetelmillä hidasta ja satunnaisiin havaintoihin perustuvaa. Uusilla radioseurantamenetelmillä kertyy isokokoisista lajeista tietoa nopeammin. Viirupöllön poikasten tiedetään olevan riippuvaisia emolintujen tuomasta ruuasta vielä syyskuussa. Itsenäistyminen on useiden lintulajien kohdalla aivan ensimmäisten pesästä lähdön jälkeisten päivien lisäksi toinen kriittinen vaihe, jossa epäonnistumisen riski on korkea. Esimerkiksi nuoria huuhkajia joutuu kaikenlaisiin onnettomuuksiin ja kuolee heikkoina ravintosyksyinä suorastaan nälkään juuri tässä vaiheessa syyskuun puolivälistä marraskuun loppuun. Merikotkaa koskevat havaintosi ovat kiinnostavia. Poikasten hoitokausi pesästä lähdön jälkeen on linnuilla sitä pitempi mitä suurikokoisemmasta lajista on kysymys. Lisäksi hoitokauden pituuteen vaikuttaa kuinka paljon harjaantumista vaativa ruuanhankintamenetelmä lajilla on. Merikotkan poikaset saavuttavat lentokyvyn 70-75 päivän iässä, mutta pysyvät kuukauden ajan pesän lähellä emojen hoidossa ja itsenäistyvät 110 päivän iässä. Poikaset alkavat kyllä tehdä omia saalistusyrityksiä jo loppukesällä, mutta tilaisuuden tullen, kun emo on lähellä, kannattaa kokeilla, vieläkö vanhemmilta heruisi lisäeinestä. Toinen mahdollinen selitys kerjäyskäyttäytymiselle on, että nuoret osoittavat sillä alistumista vanhemmalle linnulle. Näin voisi olla varsinkin, jos nuoret eivät ole sukua niiden seurassa olevalle linnulle. Alistumiskäyttäytyminen - ja höyhenpuvun osaltakin (nuorilla linnuilla on usein korostuksia vailla oleva naaraan kaltainen väritys) ”naamioituminen” alisteisen yksilön rooliin - on tulkittu eräissä käyttäytymisteorioissa sopeutumiksi, jotka parantavat näiden yksilöiden menestysmahdollisuuksia ryhmässä.