Varsinais-Suomen
Linnut kirjan mukaan kaulushaikaran kanta on maakunnassa 5-10 paria. Lajin
varhaisin historia maakunnassa on hivenen epäselvä ja se lienee esiintynyt täällä
jo 1700-luvulla. Varhaisin dokumentoitu yksilö on vuodelta 1868 Sauvosta. Pesimälajina
kaulushaikara on ollut ainakin 1940-luvulta alkaen. Tämän jälkeen
kaulushaikaroita havaittiin maakunnassa 0-5 yksilöä vuodessa. Pieni
kukoistuskausi oli vuodesta 1975 alkaen, mutta tämä tyrehtyi 1980-luvun puolivälin
pakkastalviin. Tämän jälkeen lajin esiintyminen on jälleen pikku hiljaa
parantunut ja nykyään lajilla lienee 10-20 reviiriä vuodessa.
Kaulushaikara
saapuu tavallisesti vapun tienoilla, vaikkakin varhaisimmat havainnot ovat jo
maaliskuun lopulta. Syksyllä lajia näkee äärimmäisen harvoin, mutta viime
vuosina syyshavainnot ovat yleistyneet. Viimeiset havainnot on tehty lokakuussa
ja 2000-luvulta on kaksi talvihavaintoakin.
Kaulushaikarasta
kerätään kaikki havainnot ja laji sopii erinomaisesti projektilajiksi, koska
muuttavien ja reviirillään puhaltelevien yksilöiden erottaminen on helppoa.
Maakunnan
kaikki kaulushaikarahavainnot näkyvät taulukosta.
Mukana on joitain haviskantaan ilmoitettuja havaintoja myös
tältä vuodelta. Huomaa
kuitenkin, että vuosien 2002-2004 havainnot voivat olla
puutteellisia johtuen arkiston siirtymisestä havaintotietokantaan.
Eri vuosien projektilajit
|