Projektilajit


Halikko, syyskuu 2005. © Jorma Tenovuo

Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) 2005

Lajin kanta maakunnassa on noin 10-20 paria. Ruskosuohaukan kanta on vaihdellut vuosikymmenten mittaan aika paljon. Ensimmäinen havainto on vuodelta 1895. Jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vakiintui maakuntaan pieni pesimäkanta. Kanta kasvoi vähitellen ja oli huipussaan 1970-luvulla, jolloin maakunnassa pesi noin 40 paria. Tämän jälkeen lajin kanta on hiipunut ja etenkin poikastuotto on ollut hyvin vähäistä.

Keväällä ensimmäiset ruskosuot saapuvat huhtikuun puolivälissä, vaikkakin laji on nähty muutaman kerran jo maaliskuussa. Syksyllä sitä näkee yleisesti vielä syyskuun alkupuolella ja viimeiset häviävät tavallisesti kuun loppuun mennessä. Joitakin yksilöitä nähdään vielä lokakuun alussakin.

Lajista on ensisijaisesti tarkoitus selvittää kuinka paljon niitä pesii Suomessa ja Varsinais-Suomessa. Tämän lisäksi samalla olisi mielenkiintoista selvittää muuttomääriä ja yleensä lajin esiintymiskuvaa maakunnassa. Ruskosuohaukan pesimäkannan selvittäminen on kuitenkin aika hankalaa, koska lajilla on paljon pesimättömiä lintuja liihottelemassa siellä täällä. Tärkeintä olisin selvittää kaikista linnuista tarkka ikä ja sukupuoli ja siksi Forsmanin petokirjaan tutustuminen kannattaa aloittaa heti.

Lajista kerätään kaikki havainnot, mutta erityistä huomiota tulisi kiinnittää mahdollisilla pesimäpaikoilla esiintyviin lintuihin ja niiden käyttäytymiseen. Soidintaminen, ruokojen kantaminen ja saaliin vaihtaminen ovat varmoja merkkejä pesinnästä ko. paikalla. Näiden havaitseminen edellyttää joko hyvää tuuria tai sitten muutaman tunnin oleskelua pesäruovikon läheisyydessä.

Katso inventointiohjeet ja taulukko pesimispaikoista

Esko Gustafsson

Eri vuosien projektilajit