Projektilajit


Myös havainnot "hulluista" metsoista kerätään. © Kalle Rainio, toukokuu 2006.

Metso (Tetrao urogallus) 2007

Parahin lintuharrastaja!

Tämän vuoden TLY:n projektilaji on metso. Metson kanta on Suomessa vähentynyt puoleen viimeisen 50 vuoden aikana. Syynä taantumaan on etupäässä vanhojen, laajojen metsien väheneminen ja pirstoutuminen. Myös liikametsästys ja runsaat pienpetokannat ovat osaltaan vaikuttaneet kantaan pienentävästi. Varsinais-Suomessa metsoja on joitakin satoja pareja, mutta esiintymisalue supistuu yhä edelleen.

Tässä projektissa TLY:n on tarkoitus selvittää Varsinais-Suomen metsokannan nykytila. Yhdistys kerää tietoja kaikista vanhoista soidinpaikoista ja kannustaa retkeilemään mahdollisesti vielä tuntemattomilla metsoalueilla. Kaikki muutkin, kuin soidinpaikkahavainnot ovat yhdistykselle arvokkaita.

TLY on mukana yhteistyöhankkeessa Metsästäjäliiton, Varsinais-Suomen Riistanhoitopiirin, Metsänomistajien liiton ja Lounais-Suomen metsäkeskuksen kanssa, joista viimemainittu kerää tuoreita tietoja Varsinais-Suomen metsojen soidinpaikoista. Nämä tiedot tullaan viemään metsäkeskuksen tietokantaan ja tiedoksi metsänomistajalle, jotta soidinpaikka voidaan ottaa huomioon mahdollisissa metsänkäsittelyissä. Tavoitteena on jättää 1-2 hehtaarin soidinkeskus käsittelemättä tai käsitellä sitä ominaispiirteitä muuttamatta. Valtion mailta kertyneet soidinpaikat metsäkeskus välittää edelleen Metsähallitukselle. TLY ilmoittaa harrastajilta keräämänsä soidinpaikat kootusti metsäkeskukselle kesän alussa.

Tässä ohjeistusta ja pyyntöjä lintu- ja luontoharrastajille:

1) Ilmoita Tiira -järjestelmään (www.tiira.fi) kaikki omat metsohavaintosi:
- kaikki soidinpaikkoja ja useampia metsoyksilöitä koskevat havainnot
- kaikki havainnot yksittäisistä yksilöistä ja "hulluista" metsoista
- myös jälkihavainnot (esim. uloste) ovat mielenkiintoisia, ilmoita tällöin yksilömääräksi 0, mutta kirjoita lisätietoja -kohtaan, että kyseessä on jälkihavainto
- ilmoita kaikki aiemmin ilmoittamattomat vanhat havainnot
- kysele ja kerää havaintoja myös tuttaviltasi, joilla saattaisi olla luotettavia metsohavaintoja. Ilmoita nekin Tiiraan sillä tarkkuudella, kun tietoa on käytettävissä.
- voit halutessasi salata havainnon rastittamalla sen kohdan lomakkeessa

2) Käy keväällä tarkistamassa tuntemasi tai tietämäsi soidinpaikka - onko siellä elämää edelleen, vai onko se vaiennut esim. hakkuiden myötä. Ilmoita näissäkin tapauksissa sekä vanha havainto (jos vielä ilmoittamatta) että tarkistushavainto, myös sen ollessa negatiivinen.

3) Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi soidinpaikkojen tarkistajaksi. Tänä keväänä on tarkoitus kiertää tiedossa olevat soitimet nykytilanteen selvittämiseksi

4) Soidinten havainnointiajanjakso on noin 15.4. - 12.5., mutta koiraat alkavat kerääntyä soidinalueille jo maaliskuun puolivälistä lähtien. Paras vuorokauden aika on aamuyö.

5) Jos havaitset metson soitimen, kirjoita siitä seuraavat tiedot ylös (eivät pakollisia tietoja):
- kukkojen määrä alueella (tarkka/arvio)
- soidinmetsän ikä: a) alle 50 v. b) 50-80 v. c) yli 80 v.
- soidinpaikan ympäristö: a) räme b) korpi c) kangas d) kallio e) aukea
- soidinpaikan pääpuulaji: a) kuusi b) mänty c) muu, mikä
- arvio soidinpaikkaa ympäröivän yhtenäisen metsäalueen koko
- muita huomionarvoisia tietoja soidinpaikasta

Kirjoita nämä tiedot havaintoilmoituslomakkeen lisätietoja -kenttään. Ilmoita toki havainto, vaikkei kaikkia näitä tietoja olisikaan saatavilla. Ne vain tarkentavat tietoja soidinpaikan metsätyypistä ja luonteesta.

Lisätietoja metson soidinpaikkojen kartoittamisesta löytyy mm. Keski-Suomen Metsoparlamentin sivuilta:

soidinpaikkaesite (pdf)
soidinpaikat (html)

Lisätietoja TLY:n metsohankkeesta, ilmoittautumiset soidinkartoituksiin ja metsohavaintojen ilmoittaminen, jos Tiiran käyttö ei onnistu:

linnustonsuojeluvastaava
Panu Kunttu
linnustonsuojelutly.info
p.0400-010 885


Eri vuosien projektilajit