Syyskuu 2003
27.-28.9. / Sampo Kunttu
28.9. su (asemalla edelleen vain Sampo
Kunttu)
Loistava lintupäivä ja sääli että olin
asemalla yksin ja lähdin pois jo klo 13. Pidin lepikossa
yhdeksää pikkulintuverkkoa vain noin puolitoista tuntia ja
rengastuksia kertyi 218! Aloin ottamaan verkkoja pois jo
ensimmäisellä kierroksella, sillä lintuja
(pääasiassa hippiäisiä) tuli aivan hurjasti.
Lisäksi jouduin heittämään osan linnuista renkaatta
menemään, jotta sain verkot tyhjiksi ennen yhteysaluksen
tuloa. Hippejä rengastin yhteensä 165 ja punarintoja 44.
Ainoa mukavampi laji oli nuori pikkusieppo.

28.9.2003 verkot olivat täynnä lintuja, enimmäkseen
hippiäisiä. Kuva: Sampo Kunttu
Rengastuksen lisäksi en ehtinyt
lintuja muuten yhtään katsomaan, joten lepikon yli
lentänyt kangaskiuru oli ainoa mainittava havainto. Lisäksi
telttailevien lintuharrastajien toimesta havaittiin mm. mustaviklo,
valkoviklo ja punakuiri. Hippiäisiä laitettiin kaavakkeelle
300 ja punarintoja 100, mutta oikeat määrät olisivat
luonnollisesti olleet aivan toista luokkaa.
Asema jäi lähtiessäni tyhjilleen.
27.9. la (asemalla vain Sampo Kunttu).
Todella hiljainen lintupäivä. Koko päivä oli
voimakasta etelätuulta n.13m/s --> 7m/s ja aallonkorkeus
Itämerellä oli 3m. Rengastelin lepikossa klo 12:30 asti
yhdeksällä pikkulintuverkolla saaliina 39 rengastusta ja 2
kontrollia. Massana punarinta (15 rengastusta) ja laatuna
mustapääkerttu (3) ja lehtokerttu (1). Havaintopuolelta
mainittakoon kalasääski, punakuiri 3, valkoviklo,
leppälintu ja MUUTTOHAUKKA 1 1kv paikallisena
länsipäässä koko iltapäivän/illan.

Punakuiri. Kuva: Sampo Kunttu, Jurmo,
syyskuu 2003
18.-23.9. Sampo Kunttu ym. Jakson
rengastussummaksi kertyi 468 joista 433 lepikosta ja 35
männiköstä. Yleistä: kahlaajista mm. kapustarinta,
tundrakurmitsa, töyhtöhyyppä, suosirri, punakuiri,
jänkäkurppa, tylli, punajalkaviklo, mustaviklo, valkoviklo ja
suokukko havaittiin lähes päivittäin. Anas-
sorsia oli yli 500 Heinä- ja Haahkasaaren alueella (matalat saaret
"länsiriutan" kärjen edustalla). Muut ko jaksolla saaressa
olleet: lintuasemalla Pekka Lehti, Pekka Toola, Jorma Hellsten, Katja
Aalto, Osmo Kivivuori ja Mattssonien mökeissä 7 lohjalaista
lintuharrastajaa.
23.9. Pyyntiä vain tunti aamulla
suon reunametsässä
19m/s tuulessa; tulos 4 rengastusta, mm. mustapääkerttu 1.
Osmo Kivivuori saareen. Lähdin pois klo 13.30 joten minulla ei ole
tarkkaa tietoa Oskun havainnoista. Ainakin seuraavia nähtiin:
isosirri 1, punakuiri 2
22.9. Ensimmäistä
päivää rengastusta sekä
suolla että männikössä. Pyyntiä yhtä
kauan ja suurin piirtein samalla verkkomäärällä.
Aamun ensimmäisen tunnin männikössä tosin oli
vähemmän verkkoja. Tulos: Suolta 90 rengastusta ja 8
kontrollia (14 lajia, mm. talitiainen 34, punarinta 23, leppälintu
2, mustapääkerttu 2, lehtokerttu 1, PIKKUSIEPPO 1).
Männiköstä 35 rengastusta (6 lajia, mm. Par maj 25).
Yhteensä siis 125 R 8K.
Rengastuksen lisäksi ei juuri muuta havainnointia:
valkoviklo 1
talitiainen 180

Nuori pikkusieppo. Kuva: Sampo
Kunttu, Jurmo, 22.9. 2003
21.9. 202 rengastusta, kaikki suolta
(mm. hippiäinen 85, talitiainen 35, punarinta 25, URPIAINEN
CABARET 17, leppälintu 2, mustapääkerttu 2, lehtokerttu
2). Talitiaisia alkoi tulla voimalla saareen aamupäivän
aikana. Rengastuksessa oli harmillinen katkos klo 11-14
pitkospuutalkoiden vuoksi. Roudasimme tällä välin lankut
satamasta suon laitaan.
Havaintoja:
uivelo 1
telkkä 950
närhi 3 tulivat p
talitiainen 300
kuusitiainen 3
Phylloscopus 46
hippiäinen 400
PIKKUSIEPPO 3

Tavallista ruskeampi urpiainen. Kuva: Sampo
Kunttu, syyskuu 2003
20.9. 105 rengastusta suolta (mm.
punarinta 46, hippiäinen 21, rautiainen 19, harmaasieppo 1,
mustapääkerttu 4, lehtokerttu 1).
Havaintoja:
tundrahanhi 2m
valkoposkihanhi 100m +Anser/Branta 60m
sinisuohaukka 6
nuolihaukka 1
kurki 106m /2a
kangaskiuru 1m
pähkinähakki 1
punarinta 170
pensaskerttu 2
hernekerttu 1
Phylloscopus 41
isolepinkäinen 1 19.9. 32 rengastusta lepikossa (mm. URPIAINEN
CABARET 13,
mustapääkerttu 1, leppälintu 1).
Havaintoja:
harmaasorsa 2
merimetso 320
muuttohaukka 1ad
kuovisirri 3
pikkulokki 1kv
ISOKIRVINEN 1p Moringharunilla
pähkinähakki 1
PULMUNEN 1p (TLY:n alueen toinen syyskuinen kautta aikojen!) 
Suosirri. Kuva: Sampo Kunttu, Jurmo,
syyskuu 2003
16.-18.9. Sää lämmin kuin
kesällä: minimi 12 astetta ja maksimi 17 astetta. Mm.
keskiviikkoaamuna klo 6 tähtikirkas taivas ja silti 12 astetta
lämmintä.
Tuulet ensin NW 5-8 m/s ja sitten torstaina SW 10-15 m/s. Muuten
poutaa, mutta torstai-illasta alkaen heikkoa sadetta aina
välillä.
Kaavakkeille kirjautui lajeja seuraavasti: 53 / 64 / 59 ja
yhteensä kolmen päivän aikana 74 lajia.
Ohessa parhaat päiväsummat lajikohtaisesti :
Kuikka Gav arc 1
Kaakkuri Gav ste 1
Silkkiuikku Pod cri 9
Härkälintu Pod gri 3
Mustakurkku-uikku Pod aur 2p 17.9. idässä
Merimetso Pha car 290
Sinisorsa Ana pla 149
Tavi Ana cre 95
Haapana Ana pen 118
Jouhisorsa Ana acu 98
Lapasorsa Ana cly 25
Anas sp 600
Telkkä Buc cla 645
Lapasotka Ayt mar a3m 18.9.
Haahka Som mol 290
Pilkkasiipi Mel fus 2
Tukkakoskelo Mer ser 60
Isokoskelo Mer mer 100
Metsähanhi Ans fab a12mW 17.9.
Kyhmyjoutsen Cyg olo 41 kaikki ad-lintuja
Hiirihaukka But but 1
Varpushaukka Acc nis 26
Kanahaukka Acc gen 1
Merikotka Hal alb 4 ; 3 ad
Tuulihaukka Fal tin 2
Teeri Tet rix 2 1/1
Töyhtöhyyppä Van van 8
Tylli Cha hia 9
Tundrakurmitsa Plu squ 9
Kapustarinta Plu apr 19
KARIKUKKO Are int 1 Sampo Kunttu löysi lännestä 18.9.
Taivaanvuohi Gal gal 5
JäNKäKURPPA Lym min 1 Hannu Holmströmin lohjalaisporukan
löytö 18.9.
Kuovi Num arq 1
Punakuiri Lim lap 1
Mustaviklo Tri ery 1
Valkoviklo Tri neb 4
PULMUSSIRRI Cal alb 1 lohjalaiset 18.9.
Suosirri Cal alp 100
Kuovisirri Cal fer 3
Suokukko Phi pug 27
Merilokki Lar mar 10
Harmaalokki Lar arg 10
Kalalokki Lar can 13
Naurulokki Lar rid 18
Riskilä Cep gry 3
Käpytikka Den maj 3
Kiuru Ala arv 4
Haarapääsky Hir rus 13
Korppi Cor rax 1
Varis Cor nix 70 (männikön yöpymisparvi)
Pähkinähakki Nuc car 2
Talitiainen Par maj 2
Peukaloinen Tro tro 1
Kulorastas Tur vis 2
Räkättirastas Tur pil 12
Laulurastas Tur phi 8
Kivitasku Oen oen 3
Leppälintu Pho pho 1
Punarinta Eri rub 25
Harmaasieppo Mus str 1
PIKKUSIEPPO Fic par 1
Rautiainen Pru mod 37
Niittykirvinen Ant pra 108
Metsäkirvinen Ant tri 4
lapinkirvinen Ant cer 3m1p 17.9.
Västäräkki Mot alb 91
Viherpeippo Car chl 1
Vihervarpunen Car spi 195
Urpiainen Car mea 20
Peippo Fri coe 250
Järripeippo Fri mon 75
Frinkku sp 233
Pajusirkku Emb sch 2
PL 696 17.9.
/Pekka Lehti
12.-14.9. Vanha lintuasema sai
kuoliniskun kun Juha Kylänpää, Samu Numminen ym
hävittivät parakin maan tasalle; ts enää lattia on
jäljellä. Katso kuvat.
Viikonlopun havaintoihin kuului mm pohjansirkku lauantaina sekä 2
pikkusieppoa sunnuntaina.

Kuva: Samu Numminen, 13.-14.9.2003
Tarkempi katsaus viikonlopun
havaintoihin / Totti Toiskallio:
Miehittäjinä Samu Numminen (lähes koko päivän
purkutyömaalla), Juha
Kylänpää (samoin), Markus Tuomi, Atte Marttila ja Totti
Toiskallio.
La 13.9. Aamumuutto viikon heikoin, tosin sunnuntaina
päästiin vielä heikompaan
tulokseen. Paikallisia päivän mittaan mm.:
Anas- sorsia lännessä n. 500-600p, (Ana
pen, Ana pla, Ana acu 53 jne)
Acc nis n.30
Fal tin 2
Fal col 1
Cir aer 1 1kv N
Cir cya 1 1kv p
Cha hia 4
Plu apr 10
Plu squ 1
Phi pug 15
Lim lap a4 laskeutuivat muutolta länteen
Tri ery 2
Tri neb 4
Tri tot 1
Cep gry 1
Ant cer 2
Lus sve 2
Nuc car 5
Emb rus 1 suolla
Pikkulintupuolen heikkoutta kuvastaa mm. se, ettei yhtään Sylvia-lajia
havaittu, yksi
harmaasieppo jne. Västäräkkejä saapui illalla
yöpymään 106, yhteismäärä kuitenkin vain
130.
Su 14.9. Aamumuutto tosi heikkoa. Muutama Anas-parvi
W (Ana pen ja Ana acu)
sekä n. 30 mustalintua. Muuta:
Ard cin 1 N
Mel fus 3
Acc nis n.15
Fal sub 1
Fal tin 2
Cir cya 1 1kv
Cha hia 4
Plu apr 15
Plu squ 12'
Cal alp 1'
Phi pug n20
Col oen 1
Col pal 1 kuulemma viikon ainoat / ensimmäiset kyyhkyt
Ant cer 1
Syl cur 2
Eri rub n30 männikössä
Nuc car 4
Den maj 5, mm. muutama pohjoisesta saapunut tippui
männikköön
Fic par 2 n-puk kappelilla
Emb rus 1 tippui männikköön
jne.
Aamumuutollalisäksi kaikkien
päät tyhjäksi saanut varpusmainen / pehmeän
isokirvismäinen muuttoääni, jonka lähdettä ei
tietenkään saatu
näkyviin...
6.-11.9. havainnoimassa Hannu Ali-Eskola
5.-7.9., Juhani Virtanen
(rengastajana), Pekka Virtanen, OH 5.-12.9. ja Juha
Kylänpää 7.9. alkaen.
Varpushaukka 78/25/95/233/94/9 linnut pääosin
muuttavia.
Sinisuohaukka 1/-/-/17/10/-
Muuttohaukka 1/1/-/-/-/- ilmeisesti sama nuori lintu molempina
päivinä
Haarahaukka 9.9. 1m W
Suosirri 11/12/1/1/-/-
Kuovisirri -/1/-/1/-/2
Suokukko 99/52/52/88/15/13
Keräkurmitsa 1/-/-/1m/-/- keräkurmitsa ollut jo 5.9. paikalla
(hav.
kantahämäläiset lintuharrastajat)
Pähkinähakki -/-/7/4/6/1
ensimmäisenä hakkipäivänä 6 rengastusta ja
seuraavana 1
renkaisiin. Kaikki rengastetut linnut eurooppalaista alalajia.
Sinirinta 1r/1r/-/-/-/- pois
lähtöpäivänä 12.9. sataman lähellä 1p
Pensassirkkalintu -/-/1r/-/-/1r
Pikkusieppo -/-/-/1/1/- ilmeisesti samalintu pyöri kappelin
lähistöllä
Ruokokerttunen 9.9. 1 reng.
Pohjansirkku 9.9. 1 reng.
Heinätavi 7.9. 2p lännessä
yhteensä renkaisiin 25 lajia ja 414 yks.
Mainittakoon punarinta 124r, leppälintu 72r, hippiäinen 47r,
varpushaukka 45r/2k, kanahaukka 1r/1k, pähkinähakki 7r,
käki 2r ja jo yllä mainitut. / Oskari Härmä
5.-8.9. Jakson rengastussumma n. 170
rengastusta joista mainittavimpana
pensassirkkalintu! Lisäksi mm 7
pähkinähakkia ja 14 varpushaukkaa renkaisiin. 6.9.
nähtiin muuttava isokirvinen ja paikallinen keräkurmitsa.
Muuttohaukka on näyttäytynyt muutamana päivänä
jakson aikana. / Juhani Virtanen
Jurmouutisten etusivulle
|