Maaliskuu 2007
Maaliskuun lopun lämpöputkessa (30.3.2007)
Kävinpä vaihteeksi Jurmossa, tällä kertaa seurana olivat Lilli Rantala & Mikael Wickman.
Vuodenpinna tuli myös asemanhoitajasta, joka oli saapuessamme kirjaimellisesti hoitamassa asemaa eli
naulaamassa puuvajan kattohuopaa kiinni.
Maaliskuun loppu oli poikkeuksellisen lämmin. Jaksomme aikana asemaa ei tarvinnut lämmittää,
vaikka ulkona oli välillä yöpakkasia.
Korkeapaine suosi. Päivällä aurinko ruskensi naamoja. Iltasinkin oli harvinaisen tyyntä,
joten pääsimme kuuntelemaan haahkojen, allien ja hallien laulua. Pöllöretkillä kuultiin myös huuhkaja ja sarvipöllö.
Kevät eteni "turistikeleissäkin". Jaksollamme nähtiin 74 lajia päiväsummien vaihdellessa 63 - 65.
Määrät olivat toki varsin vaatimattomia. Yhtään tonnin päiväsumman ylittäjää ei ollut, lähimmäksi
pääsi haahka (28.3. 985 p/m). Aamuvakiolla kirjurilla kuitenkin riitti tehtävää, yleensä jouduttiin
menemään jo lomakkeen kääntöpuolellekin. Menopäällä oli muun muassa rastaita, kyyhkyjä ja naakkoja.
Saarella oli mökit täynnä enemmän tai vähemmän valokuvausta harrastavia lintumiehiä ja -naisia.
Heistä Markku Saiha, Esko Railo ja Kari Auvinen löysivät 27.3. iltapäivällä Kläbbon pihasta kumman taskun,
jota he seurasivat satamaan asti. Kamerakännykällä lähetetetyn kuvan perustella se ilmeni aavikkotaskuksi.
Lintu löytyi uudelleen illalla, jolloin myös lintuaseman väestä tuli varsin onnellisia ihmisiä. Aivan
yhtä onnekkaasti ei käynyt seuraavana aamuna saapuneille 12 venebongarille.
Toinen pienempi harvinaisuus oli mustaleppälintu (29.3.). Sitä paljon, paljon kovempi oli kuitenkin mäyrä,
jonka LR ja MW näkivät 28.3. puolikuutamossa Kirkon luona. Laji on havaittu saarelaisten mukaan myös viime
syksynä. Saaren populaatio lienee tasan yksi yksilö.
/Tapani Veistola
Ornit juhlivat Jurmon lintuaseman synttäreitä (28.3.2007)
Juhlatervehdys!
Jurmon lintuasema täyttää viisi vuotta 6.4. Paras lahja kohta esikouluikäiselle on tehdä tekemätön työ tehdyksi.
Lue tästä lahjalista ja kuittaa omasi. Annan iloisesti tarkemmat työohjeet.
kuka heittää ensimmäisen kiven
Tarpeeton tieto: Jurmossa on monta irtokiveä. Tarpeellinen tieto: lintuaseman tontilla irtokiviä on liikaa. Ainakin silloin, kun pitkäksi venähtänyttä ruohostoa pitäisi niittää paksujalalle paremmin sopivaksi. Kaikki tontin irtokivet, isot ja pienet, pitää uudelleensijoittaa puuvajan rappusten tuntumaan seuraavan kohdan tarpeessa käytettäväksi.
maata osta... eikun nostamaan
Pinnanmuodostuksellisista (tontin pinnan, ei tonttipinnan) syistä puuvajan portaat piti jättää vähän niinkuin ilmaan roikkumaan. Maanpinta muutaman neliön alalta pitää kohottaa kohtaamaan raput.
sateen sattuessa (toivottavasti se ei kuitenkaan tee kamalan kipeää)
Puuvajassa on hylkylautaa ym. ylipitkää tavaraa. Poikki ja pinoon. Sadepäivän ratoksi voi puuvajaa muutenkin siivota.
ruutana eli kouru - katonreunan hyötykoristus
Onneksi aseman takaseinää ja etuseinän toista puoliskoa varten hankitut rännitarpeet ovat muovia. Muuten ne olisivat jo pitkäaikaisessa odotuksessa lahonneet niinkuin pahvilaatikko niiden ympäriltä. Herätä ne ruususen unesta ja asenna. Saadaan seinät suojaan ja saunavettä tynnyreihin.
elektronitunneli
Jotta lahot päät ja puujalat olisivat talven pimeinä iltoina pienemmässä vaarassa tulla halkaistuiksi, puuvajaan tarvitaan valo. Sitä varten tarvitaan sähkö. Sitä varten tarvitaan kaapeli. Sitä varten tarvitaan puolentoista englantilaisen jalan (huom. ei englantilaisten jalan) syvyinen kaivanto, jonne kaapeli saadaan suojaan pahalta maailmalta elektronien turvassa tallustella ja tuottaa lamppuun valkeaa. Lahjakaivantosi voi olla joko rakennusten koko väli 423 cm tai lyhyempi. Kerro senttimäärä, jolla osallistut.
huopa pois maisemaa pilaamasta
Vajan repsottaneen huopakaton uusimisesta jäi sata kiloa (älähän jätkä liioittele, ei sitä ole kuin pari- kolmekymmentä kiloa) risaa kattohuopaa. Se on rakennusjätettä, jota ei voi viedä sataman talousjätteen keräykseen. Samaa tavaraa (siis rakennusjätettä) on pari kevyttä säkillistä aseman portaiden juurella. Roina pitää roudata mantereelle. Tämä lahja sopii erityisen hyvin jollekin omalla autolla liikkuvalle porukalle.
helppo homma pienelle hauikselle
tuoda mantereen metallikeräykseen vanha maitokärryjen pyörä sataman jätevajan alta siinä missä aseman maitokärryt majailevat.
kuormalavojen uusi kuolema
Aseman päädyssä olevan kuormalavapinon elinkaarimalliin kuuluu nyt pilkkoutuminen polttopuuksi (heh, päästään taas seulomaan nauloja tuhkasta). Tiukka karatekäsikin voi niistä selvitä, mutta minä kyllä turvautuisin äänisahaan.
lintuhenkilö shoppailee
Jotta kalliit (rarien näkemismielessä korvaamattoman arvokkaat) lintuverkot saataisiin parempaan säilöön, on KKK TLY:n Hallitus päättänyt, että kuistin pöydän alle hankitaan verkkoja varten Elfa-säilytysjärjestelmä. Vasta puoli vuotta vanhana päätös on alaikäinen eikä sitä voi lähettää yksin ostoksille Kodin Anttilaan. Ostajaksi tarvitaan fyysinen persoona, mieluiten sellainen, joka ei saa sekatavarakauppaan menemisestä oireita. Hänen pitäisi järjestää hyllynrakennussarjoille myös kyyti Jurmoon joko omalla, pankin tai kaverin autolla. Tai siis autolla Pärnäisiin ja siitä eteenpäin saattajan keralla laivalla Jurmoon. Asennuksen hoitavat muut.
turistikelin hyödyntäminen
Kun keli on niin turistia niin turistia ja linnut tekevät sen entistä kirkkaammaksi loistamalla poissaolollaan, on hyvä aika ottaa esiin suti ja värjätä punaiseksi a) päätyjen räystäät alta, b) etusivulla räystäiden laskeumarakojen peittolaudat, c) oheistuotteena oma itsensä. Vanhanajan punainen voi olla seksikäs sävy parrassa (naamaan se turistikelin paahteessa tulee automaattisesti), mutta maastovaatteen väriksi se passaa hiukan heikosti. Siksi rähjävaatteet kannattaa ottaa mukaan jo kotoa lähtiessä.
Ilmoittaudu lahjan antajaksi jo tänään, sillä huomenna ei ole liian myöhäistä.
/Juha
Neljän matalapaineen viikoloppuretki (16.-19.3.2007)
Kevät keikkuen tulevi... Luntakin satoi välillä, mutta se suli pois pian.
Jäätä oli vain Järvellä, Suolla ja Länsireitin poukamissa.
Jurmossa nähtiin 50 lajia, ilman harvinaisuuksia, ennätysaikaisia tai
huippusummia. Muutto oli varsin maltillista. Ainoa sadan muuttajan rikkoja oli
haahka (su 182m) ja ainoa sadan paikallisen ylittäjä telkkä (la 163p).
Vesilintutilannetta kuvannee 5 ristisorsaa, 4 tavia, 1 jouhisorsa yms.
Aseman ruokinnalla kävi muun muassa kangaskiuruja, parhaimmillaan niitä oli
Kylän niityllä 16. Talvehtineet tunturikiurut olivat löytäneet pari kaveria, nyt
niitä oli viisi.
Keskiviikon jahtipäivänä kettu oli osannut kuulemma olla matalalla profiililla,
mutta nyt sen silmät loistivat Männikön laidasta jo tullessamme saareen.
Metsäjänikseillä oli vielä lumipuku päällä (Järvellä 2p).
/Riku Lumiaro & Tapani Veistola
Pyssyt ja kiikarit Jurmossa (15.3.2007)
Keskiviikkona 14.3. oli Jurmossa ainutlaatuinen tapahtuma, kun lintuharrastajat, metsästäjät ja jurmolaiset
tekivät yhteistyötä lintujen pesimärauhan hyväksi. Kettujahtiin osallistui yli kolmekymmentä henkeä ja kolme koiraa.
Kellä olalla oli haulikko, kellä kaukoputki, yhteistyö oli kuitenkin
erinomaista. Pääosin kiikarein varustetut ajomiehet ja -naiset haravoivat
saaren päästä päähän ketjuna, osan alueesta kahteenkin kertaan,
aseidenkantajat muodostivat saaren poikki passiketjun.
Mutta kettu lymyili, ehkä hymyilikin, katajikossa tai kivien alla, kerran se
nähtiin mutta edelleen se vaeltelee saarella. Eikä kukaan vieläkään tiedä
kuinka monta kettua siellä on. Joten siltä osin jahtipäivä epäonnistui.
Arvon asemanhoitajamme osallistui
päivään poissaolevana tarjoamalla mukillisen jotain hyvää kaikille mukana
olleille vaikka kaatoa ei tullutkaan.
Mutta toinen suuri tavoite lienee onnistunut hyvin, päänavaus yhteistyölle
metsästäjien ja lintuharrastajien välillä, unohtamatta tärkeää dialogia ja
yhteistyötä jurmolaisten kanssa. Nähdäkseni henki koko päivän aikana oli
erittäin hyvä, säällä ja paikalla lie ollut osuutensa asiaan. Keskusteluissa
kuulsi toive mahdollisesta rakennusprojektin jatkosta, eriävistä
intresseistä huolimatta yhteisiäkin päämääriä löytyy.
Jurmo kylpi auringossa ja leppeässä tuulessa. Lintuelämä oli vaisuhkoa
säähän nähden mutta olemmehan vasta maaliskuun puolivälissä. Helstolan Jari
laittanee Tiiraan havainnot kunhan saa kovalevynsä tyhjennettyä, enemmänkin
sivusta seuranneena mainitsen jotain.
Kulo-, punakylki-, laulu- ja mustarastaita räkättien lisäksi, meri- ja
metsähanhia, suopöllö, kiuruja, töyhtöhyyppiä, niittykirvisiä, molempia
col-kyyhkyjä, peukaloinen, punarinta, vihervarpusia, urpiaisia, kottaraisia,
ajankohdan vesiäisiä ja lokkeja....
Mukana matkalla oli myös Markku Sandell Turun Radiosta. Torstai-illan
Lounais-Suomen uutisissa nähtäneen otos keskiviikon tapahtumista.
Kiitän kaikkia kortensa kekoon kantaneita !
Tapahtuman järjestelijänä toiminut
/Jukka Tobiasson
Keskiviikoksi Jurmoon (11.3.2007)
Muistutan vielä keskiviikkoisesta operaatiosta kettujen poistamiseksi
Jurmosta ja toivon että kaikki kynnelle kykenevät osallistuisivat tuohon
luonnonhoitotoimeen.
Metsähallituksen ja lintuharrastajien toivomuksesta saarelle on
keskiviikoksi 14.3. järjestetty päivän mittainen ketunpyynti, Eivor-laiva
lähtee Nauvon Pärnäisistä aamulla n. klo 6 (lautta Lillmälöstä 5.30),
odottaa Jurmossa päivän ja ajaa illaksi takaisin Nauvoon. Omistaja/kippari
Jensen lupasi varata laivalle ruokaa ja juomaa joten ainakin matkojen aikana
voi ostaa jotain.
Tällä hetkellä mukaan on lähdössä kymmenkunta lintuharrastaja-ajomiestä ja
vähintään saman verran metsästäjiä aseineen. Koska ajavan koiran käyttö on
kielletty, pitäisi ajomiehiä olla niin paljon että saaren yli saadaan
mahdollisimman tiheä kampa (samalla ajetaan ylös mahdolliset mustakiurut ja
aavikkotaskut...).
Mukaan tulee myös Turun Radio/Lounais-Suomen uutiset/Markku Sandell. Toivon
että julkisuuteen voitaisiin nostaa erityisesti
lintuharrastajien/luonnonsuojelujärjestöjen ja metsästäjien yhteistyö Jurmon
linnuston hyväksi. Yhteistyötä ja dialogia tullaan vastaisuudessa vaatimaan
paljon enemmän Ympäristöministeriön/EU:n toimesta, asetus tuota varten on
lausuntokierroksella.
Tapahtumaa rahoittavat Rosita-yhtiön (Eivor) lisäksi Metsähallitus,
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri/Paraisten luonnonsuojeluyhdistys ja
TLY, kukin 150-200 euron summalla laivan polttoainekuluihin. Metsästäjät
tarjoavat paukut.(hmm.. patruunat)
Ilmoittautumisia ottaa vastaan
/Jukka Tobiasson
Terveisiä lintuasemalta (6.3.2007)
Kim Roeringin terveiset Jurmosta sunnuntailta 4.3.
Cyg olo 151 Kyhmyjoutsen
Cyg cyg 13 Laulujoutsen
Ana pla 31 Sinisorsa
Ayt ful 17 Tukkasotka
Cha hye 9 Alli
Mel fys 5 Pilkkasiipi
Buc cla 528 Telkkä
Mer alb 1 Uivelo
Mer ser 10 Tukkakoskelo
Mer mer 204 Isokoskelo
Hal alb 2 Merikotka
Fal tin 1 Tuulihaukka
Sco rus 1 Lehtokurppa
Lar arg 15 Harmaalokki
Lar mar 38 Merilokki
Cep gry 2 Riskilä
Bom gar 130 Tilhi
Tur mer 4 Mustarastas
Tur pil 11 Räkättirastas
Par cae 4 Sinitiainen
Par maj 9 Talitiainen
Par cri ä Töyhtötiainen
Cor mon 34 Naakka
Cor nix 5 Varis
Cor rax 2 Korppi
Fri coe 1 Peippo
Fri mon 1 Järripeippo
Car chl 60 Viherpeippo
Car spi ä Vihervarpunen
Car mea 5 Urpiainen
Kommentteja edelläolevista:
Uivelo, naaras, oli Sorgenin lahdessa.
Tuulihaukka ilmeistyi puolenpäivän jälkeen länsipään ylle ilmeisesti Utön
suunnalta ja jatkoi määrätietoisesti männikön suuntaan - ilmeinen muuttaja.
Lehtokurpan äkkäsi Niklas Haxberg etelä/Sorgenin lehdosta, liekö muuttanut
vai talvehtinut, veikkaan jälkimmäistä.
Riskilät olivat "vähissä", koska edellisen päivän riskiläsumapaikka,
Länsiriutan pohjoispuoli, oli nyt ahtojään peitossa.
Ahtojäätilanteen muutokset saattavat olla syynä myös muihin merkittäviin
muutoksiin vesiäismäärissä, esim. sinisorsan romahtaneessa määrässä.
Pohjoispuoli oli pääosin ahtojään peitossa.
Isohkoja tilhiparvia, 65 ja 50 + pienempiä.
Eilen poislähteneet kuulivat aseman pihaan männiköstä Hannun kertoman mukaan
selvää töyhtötiäisen ääntä.
Pientä naakkamuuttoa, neljä parvea, joista pienen 1 yksilön ja suurin 21
lintua käsittävä. Naakkoja oli eilen nähty myös Utössä.
Peippo tuli Vuokon mukaan mereltä.
/verkotti Juha
Jurmon ketuista (4.3.2007)
Lintuverkossa velloo susikeskustelu, minä nostan ketun pöydälle.
Jurmossa on viime vuosina asustellut kettupari, tämänhetkinen määrä lienee 2
tai 3 yksilöä. Arvatenkin ne pärjäävät kesäkauden saarella hyvin koska
maassa pesiviä lintuja on paljon, talvella ne kuitenkin kärsivät nälkää ja
kiertelevät asumusten ympärillä etsien jotain henkensä pitimiksi. Vaikka
kettu ehdottomasti kuuluu Suomen luontoon olennaisena osana, sen ei
useimpien mielestä tulisi asuttaa Jurmon kaltaista saarta. Keskustella voi
tietenkin siitä saako ihminen puuttua luonnon omaan karsintaan.
Nyt ketut on kuitenkin päätetty yrittää poistaa saarelta
luonnonhoitotoimena. Jurmolaisia itseään eivät ketut häiritse, metsästykseen
he ovat antaneet luvan ulkopuolisten toivomuksesta koska saarellakin
ymmärretään ja arvostetaan rikasta lintumaailmaa ja lintuharrastusta.
Jahti on tarkoitus järjestää keskiviikkona 14.3. isommalla porukalla.
Eivor-laiva lähtee näillä näkymin ke-aamuna klo 6.00 Pärnäisistä Jurmoon,
seisoo siellä päivän ja ajaa illaksi takaisin Nauvoon. Rosita-yhtiö
osallistuu talkoisiin ja veloittaa ainoastaan polttoaineet.
Tapahtuman sponsoreina toimivat lisäksi TLY, Luonnonsuojeluliitto/Paraisten
luonnonsuojeluyhdistys ja Metsähallitus, 150 - 200 euron osuudella kukin.
Avustussumma lienee likimain tarvittava.
Helmikuun lopun jälkeen ei ajavaa koiraa saa käyttää metsästykseen, siksi
ajomiesten/naisten määrä pitäisi olla suuri. Jos lukijoista löytyy apulaisia
tuohon keskiviikkorupeamaan (ilmainen päivän retki Jurmoon, omin eväin) ja
yhteistyöhalukkuuta metsästäjien kanssa, ottakaa yhteyttä minuun.
/Jukka Tobiasson
Jurmossa tänään (3.3.2007)
töyhtöhyyppä 3 hetken paikallisena Järven itäniityllä
riskilä 10 länsiriutalta
kiuru 1 Ä
tunturikiuru 3 p edelleen
lapinsirkku 1 p edelleen
Jouko Vuokon havikset Tiirasta verkotti
/Juha
Jurmouutisten etusivulle
|