|
Yleiskuvaus
Turun Hirvensalossa sijaitseva Friskalanlahti on rehevän kasvillisuuden hallitsema,
matala ja vähävetinen poukama. Muuttavien sorsalintujen levähdyspaikkana Friskala ei
ole merkittävä retkikohde, mutta silloin tällöin sen aalloille asettuu joitakin
mielenkiintoisia vieraita, mm. heinätaveja, lapasorsia ja uiveloita. Tällä
vuosikymmenellä Suomen pesimälinnustossa vakiintunut viiksitimali on Friskalan
ympärivuotinen asukas. Timalipariskunta on pesinyt aivan lintutornin lähistöllä.
Lahden naurulokkiyhdyskunta on suuri. Vuonna 1997 pesimään ryhtyi 380 pariskuntaa.
Lokkien lomassa on joinakin vuosina pesinyt runsaasti tukkasotkia, mutta toisinaan laji on
pysytellyt poissa koko pesimäajan. Silkkiuikku on näkyvä lahden asukas. 1997
silkkiuikkupareja oli 26, enimmillään niitä on ollut 50. Uikkujen lomassa vilahtelee
heinäsorsia. Myös nokikana on vakituinen pesimälintu. Ruovikossa asustelee timalien
lisäksi ahkerasti laulavia kesävieraita, joista ruokokerttunen on runsaslukuisin:
puolensataa paria. Rytikerttusen jankkaava laulu on tuiki tavallista. Lahdella on tavattu
myös rastaskerttunen. Friskalan rantaniityt kasvoivat umpeen laidunnuksen päätyttyä.
Lahden pohjukassa laidunnus aloitettiin uudelleen 1989. Toiveena on, että niittyjen
kahlaajat runsastuisivat. Töyhtöhyyppä on jo vakituinen asukas, samoin punajalkaviklo.
Kesän kypsyessä lahdelle ilmestyy harmaahaikaroita, joiden lukumäärä nousee
enimmillään toiselle kymmenelle. Hyönteisiä pyydystävät tervapääskyjen ja
pääskysten massat ovat komeaa katseltavaa. Myös sudenkorentoja saalistelevia
nuolihaukkoja vierailee tienoolla. Ketut ja supikoirat ovat Friskalanlahden
nisäkäsvieraita, jotka verottavat linnustoa. Enimmillään kettuja on nähty yksiltä
sijoilta kolme yksilöä.
Ajo-ohje
Ainoa reitti Friskalanlahden
lintutornille on Kakskerrantieltä
risteävä Vihtiläntie, jota ajetaan loppuun asti. Lintutorni on aivan pysäköintipaikan
vieressä.
Markku Lappalainen (TS 1.5.1997)
GPS
koordinaatit
|
|
Maisema lintutornilta pohjoiseen. © Totti Toiskallio 31.3.2005.
Friskalanlahden lintutorni. © Totti Toiskallio 31.3.2005.
|