Lintupaikat








Halikonlahti

Kuvaus
Salon liepeillä sijaitseva Halikonlahti on Varsinais-Suomen parhaita lintuvesiä. Arvostaan se saa kiittää kaupungin jätevedenpuhdistamoa, jonka vanhoissa saostusaltaissa rehottaa lintuja houkutteleva, ylirehevä kasvillisuus. Halikonlahden arvoa lintuvetenä korostaa vaateliaiden pesijöiden esiintyminen. Harmaasorsa ja liejukana ovat vakituisia asukkaita. Punasotkia kasvuston kätköissä pesii runsaasti, tukkasotkia sitäkin enemmän, silkkiuikkuja ym. Naurulokkeja pesii satapäinen yhdyskunta, joka toimii myös vesilintujen luonnonmukaisena suojana petoja vastaan. Pikkulokki on lahdella säännöllinen vierailija. Halikonlahti on suosittu muuttolintujen seurantapaikka. Lahti vetää puoleensa lähes kaikkien linturyhmien edustajia. Toukokuun lopulla saadaan jopa ihailla Siperiaan matkaavien arktisten siivekkäiden liikennettä. Lahden legendaariset lietteet ovat kasvaneet lähes umpeen ja kahlaajien määrä on vähentynyt. Siitä huolimatta maakunnassa harvinaiset lampiviklo, mustapyrstökuiri ja kuovisirri ovat jokavuotisia vieraita. Niitäkin harvinaisempia kahlaajia on nähty säännöllisin väliajoin. Viereisellä Viurilanlahdella asustelee viiksitimaleita. Suomen ensimmäinen kenttäkerttusen pesintä on todettu seudulla. Suuri harvinaisuus on myös rantapöheikössä pesinyt pussitiainen. Halikonlahden rantamilla on myös hyvä kuulostella kesäyön laulajamestareita. Pensastoissa on yleensä useita laulavia luhtakerttusia ja pensassirkkalintuja. Ruokokerttunen ja rytikerttunen muodostavat peruskuoron, jossa muut laulajat esiintyvät ikään kuin solisteina. Luhtakanan röhkinä ja luhtahuitin sivaltava ääntely ovat nekin seudun kesäöistä äänivalikoimaa - Viurilan ruovikosta kiirivää huutelua. (Markku Lappalainen, TS 19.5.1997)

Ajo-ohje
Ykköstieltä käännytään Meriniitynkadulle, jolta käännytään oikealle Satamakadulle. Tätä ajetaan, kunnes käännytään oikealle viitalta, joka ohjaa jäteveden puhdistamolle. Eteen tulee portti, jonka pielessä on pysäköintialue. Noudata alueen liikkumisrajoituksia, kulje vain poluilla, äläkä turhaan aja lintuja lentoon. GPS- koordinaatit