Lintupaikat








Kurjenrahkan kansallispuisto (Aura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pöytyä, Turku, Vahto, Yläne)

Yleiskuvaus
Kansallispuistossa on neljä osaa: Kurjenrahka, Vajosuo, Pukkipalo-Laidassuo sekä Lammenrahka. Puiston suot ovat pääasiassa matalaa mäntyä kasvavia keidassoita, joissa on paikoin myös puuttomia saranevoja ja allikoita. Puistossa on myös metsäisiä osia soiden reunamilla ja saarekkeissa, minkä lisäksi siihen kuuluu Pukkipalon aarniometsä. Puiston eri osia yhdistää Kuhankuonon retkeilyreitistö ja puiston osien välissä on ajokelpoisia pikkuteitä.

Linnusto
Pesimälinnuston parasta antia on riekko, jonka kanta on säilynyt elinvoimaisena. Suossa olevat saarekkeet ja reunametsät ovat paikkoja, joiden mustikkavarvustosta löytyy alkutalvesta ainakin riekon jälkiä. Soiden pesimälinnusto käsittää kaikki täkäläiset suolajit kurjesta niittykirviseen ja pohjansirkkuun. Pukkipalossa pesii vanhojen metsien lajeja, kuten pikkusieppo ja pohjantikka. Alueelle kannattaa tehdä myös pöllöretkiä, sillä pesimälajistoon kuuluvat mm. viiru- ja helmipöllö sekä satunnaispesijöinä lapin- ja hiiripöllö.

Ajo-ohje
30 km Turusta pohjoiseen. Parhaiten saavutettavissa Turku-Yläne -tieltä (204) Tortinmäestä 6 km pohjoiseen Kuhankuonon tienhaarasta. Yläneen tien varressa on virallinen taukopaikka, joka on käytettävissä myös pysäköintiin ja on erityisen sopiva talvisin vaikeimpienkin lumiolosuhteiden aikana. Vaihtoehtoisesti kulku Nousiaisten Valpperin kautta Saksalan tieltä, josta pääsee mm. Pukkipaloon.