Lellaistenluoto (Kunnaraistenaukko)
Yleiskuvaus
Vesivuorenpuhdin pohjukka on matalavetinen ja matalan veden aikaan
laajalti lietteinen. Loppusyksyllä ja alkutalvella alue on hyvä vesilintupaikka, mutta
jäätyy nopeasti. Kaksiosainen lahti kerää hyvin uiveloita, kyhmyjoutsenia, telkkiä ja
sotkia sekä nokikanoja. Vesilintuja pesiikin melko runsaasti. Keväällä
vesilintumäärät ovat huomattavasti pienempiä kuin syksyllä.
Ajo-ohje
Noin 9 km Taivassalosta Kustaviin päin tien 192 oikealla puolella on kauppa
ja opastustaulu. Juuri ennen kauppaa kääntyy oikealle Salminiituntietie, kyltti
"Salminiitty". Tietä ajetaan noin 3.2 km, kunnes tullaan lahden rantaan ja tie
kääntyy jyrkästi vasemmalle. Pysäköi auto niin, ettei se häiritse muuta
liikennettä.Jatka kävellen kaarteesta oikealle lähtevää pikkutietä. 150 metrin
kuluttua saavut piha-alueelle, jossa on muutama asuntovaunu ja ainakin talvella hiljaisia
rakennuksia. 280m päässä risteyksestä, pihan perällä tie päättyy pieneen
venevalkamaan, josta 50 metrin päässä oikealla on kallio, jolta näkee lahden itäosan
hyvin.
Aukon länsipuolen, Vesivuorenpuhdin näkemiseksi jatka Salminiitun tietä 1.2 km ja
käänny oikealle Rahin tielle, jota 380m pienehkölle mutta hyvälle
Lellaistenluodontielle. Mikäli haluat tulla Turusta suoraan Lellaistenluodolle käänny
Kustavintieltä noin 4km ennen Kustavia Rahintielle (kyltti RAHI 3), jota 1.3km kunnes
saavut Lellaistenluodontielle.
Lellaistenluodontietä ajettuasi noin 550 m tie nousee pienelle kalliolle, josta on hyvä
tarkkailla vasemmalla puolella olevaa lahtea. Toinen hyvä parkkipaikka on venevalkaman
parkkipaikan. Saavutat sen ajamalla edelleen 400m ja pysyttelemällä tienhaaroissa aina
vasemmalla. Jätä auto parkkipaikalle ja kävele siita 120m eteenpäin venevalkaman
niemelle.
Lellaistenluoto on luonnonsuojelualuetta.
GPS-koordinaatit
|