Otajärvi (Laitila-Kodisjoki-Pyhäranta)
Yleiskuvaus Noin 5 km pitkä ja 1.5 km leveä monipuolinen lintujärvi, joka kuuluu
valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Osia alueesta valtio on ostanut, osia on
rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi (liikkumiskielto 1.5.-20.6.). Järven pohjoispää on
matala, kasvillisuuden lähes täysin peittämä, mutta etelä-lounaisosassa on laajoja
avovesialueita, jotka käsittävät noin 2/3 järven pinta-alasta. Linnustollisesti
mielenkiintoisimmat alueet ovat järven pohjois- ja koillisosa. Etenkin järven
eteläpäässä on runsaasti huviloita.
Linnusto Pesimälinnustoon kuuluu 35 kosteikkolajia ja esim. vesilintuja pesii lähes
500 paria. Kaikki tavalliset puolisukeltajat, puna- ja tukkasotka ja härkälintu pesivät
runsaina. Kaulushaikara (1 pari), laulujoutsen (1), kurki (5), ruskosuohaukka (5) ja
pikkulokki (10-55, vaihtelee vuosittain) ja viiksitimali (7) kuuluvat myös
pesimälinnustoon, samoin kuin naurulokkikolonia, kalalokki ja kuikka. Merihanhi pesi
ensimmäistä kertaa 1997. Rantametsissä on mm. pikkutikkoja ja pyrstötiaisia. Luhtakana
(jopa yli 20) ja luhtahuitti (useita) ovat vakituisia yöhuutelijoita. Saalistamassa
järvellä käyvät ainakin hiiri-, mehiläis- ja nuolihaukka sekä kalasääski.
Keväällä pohjoisosan kallioilta voi seurata mm. hanhien, joutsenten ja vesilintujen
muuttoa. Järvelle kerääntyy satoja vesilintuja (huhtikuu) ja kahlaajia (toukokuu),
etenkin vikloja ja suokukkoja. Harvinaisuuksista on tavattu punajalkahaukka, pikkuhuitti
muutaman kerran ja ruokosirkkalintu.
Ajo-ohje Laitilasta noin 10 km luoteeseen. Saavutettavissa kartan mukaan Laitilasta
Vaimaron kautta Kodisjoelle vievältä tieltä tai Kodisjoen ja Ihoden väliseltä
tieltä. Otajärven pohjoisosan havainnointia hankaloittaa vahva ruokokasvusto ja
korkeampien maastokohtien puute. Kuitenkin järven pohjoisosan itärannalla olevalta
kalliolta näkee hyvin. Kallio on saavutettavissa vain kävellen Vaimaro-Kodisjoki
-tieltä. Järven pohjoispäähän on suunnitteilla lintutorni. Pohjoisosaa voi tarkkailla
myös Nuuskin yhteisrannalta tai kävellä yhteisrannalta pohjoiseen olevalle padolle.
Yhteisrannalle lähtee muutaman sadan metrin pituinen tie Nuuskin kylän keskeltä. Kolmas
havainnointipaikka (josta hallitsee lähes koko järven eteläisen osan) on Laitilan ja
Pyhärannan rajalla oleva niemi. Tänne lähtee tie valtatie 8:lta Ihoden kylän
peltoaukean eteläreunalta "Kahden kukon" välistä.
GPS- koordinaatit
Näkymä lintutornista
|
|