Paimionlahti
Yleiskuvaus Paimionlahti, tai oikeammin Paimionjokisuu, on keväin syksyin perinteinen
retkeilykohde jo vuosikymmenten takaa. Alue on lintuvesityöryhmän luokituksen mukaan
kansainvälisesti arvokas suojelukohde, josta tosin vasta murto-osa on suojeltu.
Linnusto Alueella esiintyy pesivänä kattava kosteikkolinnusto, mm. kyhmyjoutsen,
kanadanhanhi, ruskosuohaukka, kurki ja viiksitimali. Myös harmaahaikara on pesinyt
lähimetsissä. Lisäksi on havaittu soidintelevia harmaasorsia ja useina vuosina
rantakanalajeja. Myös niittysuohaukka on yrittänyt pesiä. Muuttolinnusto on hyvin
monipuolinen. Paikka on ehkä parhaiten tunnettu hanhi- ja kurkimuutoistaan (parhaat
päiväsummat yli 2 000), mutta myös petolintuja muuttaa kohtalaisesti. Lepäilevien
vesilintujen ja kahlaajien määrät kohoavat ajoittain tuhansiin. Toukokuun loppupuolella
lahdella tavataan vaihtelevasti sisämaahan suuntaavia Siperian arktikan lintuja, kuten
kuikkalintuja (parhaina päivinä yli 2 000), kahlaajia ja kihuja (mm. leveäpyrstökihu
useita kertoja). Kaikkiaan lahdella on tavattu lähes 250 lajia, joukossa useita
harvinaisuuksia kuten amerikanjääkuikka, jalohaikara, amerikantavi, mustanmerenlokki,
valkosiipitiira, sitruunavästäräkki (pesinyt keltavästäräkin kanssa 1997) ja
pikkukultarinta.
Ajo-ohje tietä 110 Turusta noin 22 km Saloon päin. Oikealle kääntyy Viksbergin
hiekkainen yksityistie, jota noin 1 km, jonka jälkeen vasemmalla avautuu laaja
ruovikkoalue, Paimionlahden pohjukka. Oikealle kääntyvän mutkan kohdalla tien
vasemmalla puolella kallio, josta lintuja voi havainnoida (tosin aamutuntien vastavalo ja
puunlatvat haittaavat). Kalliolta johtaa lähelle ruovikon reunaa kalliokumpareelle polku
peltojen kuivatusojia seuraillen. Polun varrella olevalla laajalla, kostealla
laidunniityllä pesi 1997 sitruunavästäräkki yhdessä keltavästäräkin kanssa ja
niitty on muutenkin katsomisen arvoinen. Kumpareelta näkee lahden pohjukan sekä
kumparetta ympäröivän laidunniityn linnuston.
Lahden itärannan lintutornille Sauvontietä tieltä 110 etelään 2,2 km, jonka
jälkeen oikealle Fuilantie, jota 600 m, keskeltä peltoa vasemmalle peltoaukion läpi.
Pellon reunaa eteenpäin mäen yli. Metsäalueella käännytään oikealle menevälle
tielle ja heti vasemmalle rantaan.
GPS- koordinaatit
Paimionlahden tärkeimmät kosteikkolintulajit
Tummennetut lajit ovat luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun neuvoston
direktiivin liitteen I Suomessa esiintyvät lajeja.
Alleviivatut lajit kuuluvat Suomen uhanalaisten lintulajien luetteloon. Luettelo
on julkaistu ympäristöministeriön asettaman uhanlaisten eläinten ja kasvien
seurantatoimikunnan laatimassa mietinnössä (1991)
H= harvinaisuus, satunnainen, mutta varsin säännöllinen vieras lahdella
( )=laji pesii lähistöllä ja käyttää pesimäaikanaan lahtea ruokailualueenaan
Luettelossa on lajinimen jälkeen: ensimmäinen luku=Pesiviä pareja ... toinen
luku=Lepäilijämäärät tai Parhaat päiväsummat
Silkkiuikku 6-10 ... 11-50
Harmaahaikara 1-5 ... 10-20
Kattohaikara - ... H
Kaulushaikara- ... 1-2
Pikkujoutsen - ... H
Laulujoutsen - ... 50-200
Kyhmyjoutsen 10 ... 50-100
Kanadanhanhi 1 ... 6-10
Merihanhi - ... 50-200
Metsähanhi - ... 10-50
Tundrahanhi - ... H
Lyhytnokkahanhi - ... H
Ristisorsa - ... H
Jouhisorsa - ... 50-100
Harmaasorsa 1 ... 1-5
Lapasorsa 6-10 ... 10-50
Sinisorsa + ... 300-700
Tavi 10-20 ... 200-500
Heinätavi 1-5 ... 6-10
Haapana 1-10 ... 100-300
Punasotka + ... 10-50
Tukkasotka - ... 100-500
Lapasotka - ... 6-10
Telkkä 10-20 ...100-300
Uivelo - ... 10-30
Isokoskelo + ... yli 1000
Tukkakoskelo - ... 50-100
Ruskosuohaukka - ... 2-10
Sinisuohaukka - ... 1-10
Niittysuohaukka + .... H
Merikotka - ... H
Kalasääski (1) ... 1-4
Tuulihaukka - ... 1-10
Ampuhaukka - ... 1-3
Nuolihaukka 1 ... 2-5
Muuttohaukka - ... H
Luhtahuitti 1 ... H
Luhtakana 1 ... +
Liejukana ? ... H
Nokikana + 20-100
Kurki 2 ... 100-200
Pikkutylli 1 ... 1-10
Kapustarinta - ... 1000-2000
Suokukko - ... 100-500
Vesipääsky - ... 5-10
Kuovi + ... 50-100
Pikkukuovi - ... 10-50
Mustapyrstökuiri - ... H
Suosirri - ... 1-5
Lapinsirri - ... 1-5
Pikkusirri - ... 6-10
Jänkäsirriäinen - ... 1-5
Punajalkaviklo + ... 6-10
Mustaviklo - ... 10-50
Lampiviklo - ... H
Liro - ... 200-1000
Metsäviklo - ... 1-10
Rantasipi + ... 5-10
Valkoviklo - ... 10-50
Heinäkurppa - ... H
Taivaanvuohi + ... 50-100
Jänkäkurppa 1? ... 1-5
Naurulokki 40 ... 200-500
Pikkulokki - ... 10-50
Kalalokki 1 ... 100-500
Selkälokki ? ... 1-5
Isolokki - ... H
Kalatiira (2) ... 10-50
Lapintiira (?) ... 1-5
Räyskä - ... 1-5
Pikkutiira - ... H
Mustatiira - ... H
Suopöllö - ... 1-5
Törmäpääsky - ... 10-50
Haarapääsky + ... 100-1500
Räystäspääsky (+) ... 100-500
Keltavästäräkki + ... 100-500
Sitruunavästäräkki - ... H
Pensassirkkalintu + ... +
Ruokokerttunen + ... +
Rytikerttunen + ... +
Luhtakerttunen + ... +
Rastaskerttunen 1 ... +
Viiksitimali + ... 10-20
Kottarainen + ... 1000-5000
|