Staijikisa

Staijikisa 2004
Keskittynyttä havainnointia.
© Rauno Varjonen

2003 | 2004


TLY järjesti syysrallin sijasta staijikisan lauantaina 4.10. 03. Ajankohdallisesti kisa osui European Birdwatch -viikonlopulle, joten olimme samalla mukana koko Euroopan laajuisessa muutontarkkailutapahtumassa! Tarkoitus oli myös kerätä muuttavien lintujen lukumäärät tunnin jaksoissa. Kyseessä ei ole vain LAJIkisa, vaan staijauksen yhteydessä havaittujen lajien ja niiden määrien kisa.

Sääntöinä noudatetaan maailmalla The Big Sit tapahtumassa käytettyjä (hieman muokattuna, katso alempana). Tavoitteena on havaita samalta n.20 neliömetrin alalta klo 7-14 mahdollisimman monta lintulajia ja samalla laskea syysmuuttajien liikehdintää! Havainnointipaikaksi sopii mikä tahansa paikka TLY:n toiminta-alueella (torni, kallio tms.), jossa havainnoidaan 1-8 henkilön voimin.

Tulostenkeruulomake (Excel) vuodelle 2003.


Tulokset 2003


Muutto ei lauantaina kulkenut erityisen voimakkaana, vaan monella paikalla saatiin seistä hyvinkin odottavissa tunnelmissa.
Tulokset (paikka / lajimäärä / staijikisaajat)

1. MIE Mynälahti / 72 lajia / Markus Lampinen, Tapio Aalto, Jorma Kirjonen
2. KUS Katanpää / 68 / E. Gustafsson, A. Suoranta, V. Peltola
3. UUS Liesluoto / 62 / T. Toiskallio, M. Tuomi, T. Kaijanen, K. Öhman
4. DRA Lövö / 59 / H. Lindholm
5. PYH Rihtniemi / 53 / N. Haxberg, A. Marttila
6. YLÄ Pyhäjärvi / 52 / J. Normaja, Jukka J. Nurmi
7. KIS Kurkela / 33 / T. Heiskari, A. Mäkinen

Ennakkotiedoista poiketen:
- KUS Pohjolanniemi ei osallistunut kisaan
- KOR Utö keskeytti kisan idän ihmeiden etsintään keskittymisen johdosta
- KOR Jurmo keskeytti kisan saariskaban (Utö vs. Jurmo) takia.
- PII Piikkiönlahti ei ole palauttanut havaintojaan tiistaihin mennessä

Kisassa havaittiin yhteensä 103 lintulajia, joista alla ässälajit (ja niiden alla muut ns. paremmat lajit sekä muutamia muuttosummia)

ÄSSÄT (vain yksi joukkue havainnut):
MIE: heinätavi, lyhytnokkahanhi, tundrahanhi, valkoposkihanhi, tundrakurmitsa
KUS: pikkulokki, lapinsirkku
UUS : ruskosuohaukka, mustavaris
DRA: tuulihaukka, tiltaltti
PYH: metsäkirvinen, tilhi
KIS: kanadanhanhi, ampuhaukka

Muita parhaimpia lajeja kisan varrelta:
FALPER - muuttohaukka havaittiin KAIKILLA PAIKOILLA PL. DRA Lövö ja YLÄ Pyhäjärvi, sekä KIS Kurkela, joista jälkimmäisessä kuitenkin ISO FALCO.
MIE Mynälahdella havaittiin jopa 3 pereä, joista 1p 2m.
PLUAPR - kapustarinta, mm. DRA 6m, UUS 1m, MIE 2m , YLÄ 3m, KUS 2m, PYH 5m
GLAPAS - varpuspöllö, PYH 1p ja DRA 1p

Muutamia suurempia muuttosummia skabasta:

Pha car - merimetso: DRA 267m
Cla hye - alli: YLÄ 173m
Mel nig - mustalintu: YLÄ 141m
Col pal - sepelkyyhky: KIS n.500m, YLÄ 589m
Ant pra - niittykirvinen: DRA 101m
Par maj - talitiainen: KUS 160m
Par cae - sinitiainen: KUS 240m
Par sp. - tiaislaji: KUS 190m
Rag reg - hippiäinen: KUS 185m
Fri coe - peippo: DRA 429m
Fri mon - järripeippo: DRA 264m, KUS 330m
Fri coe+mon - peippo + järripeippo: KIS nn.2000m
PL - pikkulintu: DRA 560m
(yksityiskohtana mainittakoon, että Kustavissa oli muuttaneiden lintujen yhteissummaksi
laskettu 1906)


Säännöt (mukailtu http://members.aol.com/nhbirdclub/bigsit.htm#intro)


1) Observations can be made from any area within the state/country you live, or wish to represent.
2) Observations can only be made from within a 17-foot (diameter) circle. Meillä läpimitta 5 m
3) There's no limit to how many people can occupy one area (other than the obvious spatial limitations). Bring some chairs. Have a picnic or barbeque. Welcome passers-by and their contributions to your list.
4) If a bird is seen or heard from within the circle but is too distant to identify, the circle can be left to get a closer look/listen for confirmation. However, any new bird seen or heard while confirming the original, can't be counted unless it's seen or heard from an "anchor" who stayed behind in your circle, or when you return to your spot.
5) The participants can work in shifts. No one person needs to be there throughout the whole Big Sit! The area can be left and returned to as frequently as desired, but you must be sure to return to the exact spot each time.
6) The same circle must be used for the entire Big Sit!
7) The Big Sit! will begin at 12:00am midnight on October 12 and end 24 hours later. Meillä 4.10 klo 7-14