TLY:n syysretkikohteena oli tänä vuonna Kustavin Isokari. Peräti 47 henkilöä osallistui tälle Kustavin uloimpaan
saaristoon suuntautuneelle retkelle. Isokariin pääsy oli tuuliennusteiden vuoksi tiukilla aivan viime hetkille asti
ja teimme päätöksen mennä saareen vasta, kun pääsimme saarta ennen olevalle avoimelle merialueelle ja saimme tiedon
Isokarissa vallitsevasta tuuli- ja merenkäyntitilanteesta. Vaihtoehtoinen kohde olisi ollut sekin matkan varrella,
jos emme tuulten ja merenkäynnin vuoksi olisi Isokariin päässeet, nimittäin Uudenkaupungin Putsaari. Isokariin päästiin
- onneksi, sillä sen verran hyviä havaintoja saarella tehtiin. Retken lajit, kuvat ja lajiodotukset löydät alla olevista
linkeistä.
Mitä retkeltä odotettiin?
Retken lajilista ja yksilömäärät
Kuvia retkeltä
Retket ja tapahtumat -pääsivu
|