Kiitettävän lämpimässä ja alkuosaltaan hyttysiäkin sisältäneessä säässä
kuljettiin aamupuolella kesäkuun lintukävely. Laulaja-ajan perinteiden
mukaan reitti kulki Tammenterholta Marjaniemen ja kävelytien kautta kartanon
mäelle ja sieltä takaisin. Kävelylle osallistui 13 henkeä vetäjinä Petri
Laine ja Arto Kalliola.
Esimakua tulevasta saatiin heti lähtöportilla, kun kultarinta otti haltuunsa
äänimaailman, jota tosin pari satakieltä välillä elävöitti. Kultarinta on
uusi laji lintukävelyjen lajilistaan. Myös nokkavarpusta päästiin ihailemaan
lähtötohinassa, kun se aivan ilmeisesti tiuhaa tahtia kuskasi sapuskaa
poikasilleen. Jo ennen Marjaniemeä lauloivat pajulintu ja peippo siten, että
niiden ero tuli selväksi kaikille. Punavarpunen säesti.
Marjaniemessä listaan lisättiin lehto- ja mustapääkerttu sekä toinen
kultarinta ja juuri ja juuri polulle kuulunut luhtakerttunen, joka oli jo
päivän toinen uusi laji kävelyiden historiassa. Se tosin taisi jäädä
useimmille punakylkirastaan ja ruokokerttusen äänten varjoon. Samaan
joukkoon saatiin vielä toinen, ahkerasti laulanut kultarinta.
Kävelytien mäntyjen ja lehtipuiden rajamailta löytyi peräti kolme sirittäjää
ja yksi töyhtötiainen, joka kävi esittäytymässä aivan kulkijoiden vieressä.
Kartanonmäellä oli ravihevosia varsoineen ja mulelia muistuttanut lintu
(ainakin erään osallistujan mielestä), joka kuitenkin osoittautui kiuruksi!
Myös mustaniskainen sepelsieppo esittäytyi (=kirjosieppo).
Rannalta löytyi Petrin harmiksi vain pikkutyllejä, joita oli vähintään
kolme, sekä saman verran töyhtöhyyppiä ja yksi meriharakka. Ja tietysti
valkoposkihanhia poikasineen. Tässä vaiheessa alkoi näyttää siltä, että
reitin yhden kierroksen lajimääräennätys olisi vaarassa. Tammenterholle
kävelessämme löytyi Finnpulpin perästä lopultakin kalalokki ja ruovikosta
pajusirkku sekä metsästä kaivattu sinitiainen. Lavalta havaittu
sinisorsakoiras sai aikaan oikean riemun purkauksen, kuten parempikin elis.
Sitä ennen oli Kallisen Terhi toki löytänyt langalta kävelykierroksen
kolmannen uuden lajin: pikkulepinkäiskoiras esittäytyi upeasti nopeimmille
ennen häipymistään.
Tässä vaiheessa luulimme kahdesta syystä lajimääräennätyksen syntyyneen:
muistin ennätysluvun väärin ja myös laskin lajimäärän väärin.
Todellisuudessa jäimme yhdellä viime vuoden toukokuun 57:stä! Tietokone piru
laski minua paremmin. Kaikkien aikojen kakkostulos kuitenkin. Alla vielä
koko lista ja jossain vaiheessa ainakin merkittävimmät tuikkaan Tiiraan.
Kierroksen koko lajilista:
valkoposkihanhi (Branta leucopsis)
haapana (Anas penelope)
sinisorsa (Anas platyrhynchos)
telkkä (Bucephala clangula)
fasaani (Phasianus colchicus)
meriharakka (Haematopus ostralegus)
pikkutylli (Charadrius dubius)
töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus)
naurulokki (Larus ridibundus)
kalalokki (Larus canus)
selkälokki (Larus fuscus)
harmaalokki (Larus argentatus)
merilokki (Larus marinus)
kalatiira (Sterna hirundo)
lapintiira (Sterna paradisaea)
uuttukyyhky (Columba oenas)
sepelkyyhky (Columba palumbus)
tervapääsky (Apus apus)
käpytikka (Dendrocopos major)
kiuru (Alauda arvensis)
haarapääsky (Hirundo rustica)
räystäspääsky (Delichon urbicum)
metsäkirvinen (Anthus trivialis)
niittykirvinen (Anthus pratensis)
västäräkki (Motacilla alba)
punarinta (Erithacus rubecula)
satakieli (Luscinia luscinia)
mustarastas (Turdus merula)
räkättirastas (Turdus pilaris)
punakylkirastas (Turdus iliacus)
ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus)
luhtakerttunen (Acrocephalus palustris)
kultarinta (Hippolais icterina)
mustapääkerttu (Sylvia atricapilla)
lehtokerttu (Sylvia borin)
hernekerttu (Sylvia curruca)
pensaskerttu (Sylvia communis)
sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix)
pajulintu (Phylloscopus trochilus)
harmaasieppo (Muscicapa striata)
kirjosieppo (Ficedula hypoleuca)
töyhtötiainen (Parus cristatus)
sinitiainen (Parus caeruleus)
talitiainen (Parus major)
puukiipijä (Certhia familiaris)
pikkulepinkäinen (Lanius collurio)
naakka (Corvus monedula)
varis (Corvus corone cornix)
kottarainen (Sturnus vulgaris)
peippo (Fringilla coelebs)
viherpeippo (Carduelis chloris)
tikli (Carduelis carduelis)
vihervarpunen (Carduelis spinus)
punavarpunen (Carpodacus erythrinus)
nokkavarpunen (Coccothraustes coccothraustes)
pajusirkku (Emberiza schoeniclus)
raportoi Arto Kalliola
Seuraavan kerran Ruissalossa kävellään lauantaina 18.8.2007. Liikkeelle lähdetään klo 12.
Lintukävelyt ja muita TLY:n tapahtumia
löydätte näiden sivujen tapahtumakalenterista.
Tervetuloa mukaan seuraavalle lintukävelylle!
Retket ja tapahtumat -pääsivu
|