Ihmisen toiminta vaikuttaa linnustoon monin tavoin. Jotkut linnut hyötyvät ihmisestä ja lisääntyvät, toiset taas vähenevät. Varsinais-Suomen pesimälinnustosta on esimerkiksi hävinnyt muuttohaukka vuonna 1960 ja valkoselkätikka pesi viimeksi vuonna 1977.
Linnuston suojelutoiminta on viime aikoina pääasiassa keskittynyt niiden elinympäristöjen suojeluun. Vain joissakin tapauksissa on tehty muita toimenpiteitä kuten ruokittu talvihaaskoilla merikotkia tai rakennettu tekopesiä. Elinympäristöjen suojelun lisäksi useat alueet kaipaavat hoitoa.
Linnuston tutkimuksella pyritään usein yleisesti ratkomaan luonnon lainalaisuuksia, mutta joskus on päämääränä myös niiden ekologian selvittäminen voidaksemme paremmin suojella niitä. Yhdistyksen tutkimustoiminta on useimmiten tilanteen kartoitusta, jotta tietäisimme miten harvinainen joku laji on tai missä sitä pesii ja mitkä seikat vaikuttavat lisääntymiseen. Katso kohtaa linnustonseuranta ja mieti voisitko itse osallistua johonkin.
Tarkempia tietoja lintujen suojelusta ja tutkimuksesta löydät alla olevista linkeistä
|