Merikotka esiintyy laajalla alueella Vanhan mantereen pohjoisosissa. Länsi- ja Keski-Euroopasta se on hävinnyt jo sata vuotta sitten. Itämerenkin pesimäkanta oli ensin vainon ja sitten ympäristömyrkkyjen takia vaarassa hävitä kokonaan 1960- ja 1970-luvuilla.

Varsinais-Suomesta on vanhoja pesimätietoja jo lintuhistorian alusta 1800-luvulta. Mutta vasta 1960-luvun alusta alkaen on kunnollisia tietoja pesimäkannasta olemassa. Kun kannan ahdinko paljastui, niin ensimmäisiä toimia oli talviruokinnan aloittaminen vuonna 1973. Haaskoja on tämän jälkeen ollut säännöllisesti saaristossa ja 1980-luvulta alkaen myös sisämaassa. 1990-luvulla on kotkia seurattu runsaasti myös piilokojusta.

Merikotka pesi vain uloimman saariston suurilla metsäisillä saarilla Houtskarissa, Iniössä ja Kustavissa kannan ollessa pienimmillään 1970-luvun alussa. Kanta oli pienimmillään noin 5 paria. Poikasia syntyi vain 0-3 vuodessa. Pahimman ajan mentyä ohi tapahtui selvä käänne parempaan 1980-luvulla ja kannan kasvu jatkui ripeänä 1990-luvulla. Merikotkan asuinalue laajeni pohjoiseen Selkämerelle ja kohti Hankoniemeä itään.

Merikotkan suojelutyötä on tehty talviruokinnalla ja tekopesiä rakentamalla. Talviruokinnalla on saatu nuoret linnut pysymään hengissä pesintään asti. Tekopesiä rakentamalla on saatu ohjattua merikotkat pesimään mahdollisimman häiriöttömissä pesäpaikoissa. Tekopesät myös ovat riittävän tukevia merikotkille, toisin kuin useimmat nykymetsien riukumäntyihin rakennetut pesät. Merikotkan pesäpuut on luonnonsuojelulailla rauhoitettuja.

Merikotkien kannankasvu jatkuu ja kaikki pesimäaikaiset vanhojen valkopyrstöisten lintujen tapaamiset ovat mielenkiintoisia. Jos ne vielä käyttäytyvät "epäilyttävästi", ts. esiintyvät samalla paikalla jatkuvasti, esittävät soidinta tai kantavat saalista, niin tieto tulisi saattaa merikotkaryhmän tietoon.

Ryhmän jäsenet, yhteystiedot ja aluejako on seuraava:

Hannu Ekblom

Jouko Högmander

Esko Joutsamo

Jouko Lehtonen

Sven Nordqvist

Mikael Nordström.