Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y.
säännöt
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y., ruotsiksi Åbo Ornitologiska Förening r.f.
Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi epävirallisesti käyttää itsestään nimitystä The Ornithological
Society of Turku.
Yhdistyksen kotipaikka on Turku.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää lintuihin kohdistuvaa harrastusta, tutkimustyötä ja
lintujen sekä muun luonnon suojelua.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pitää yhteyttä lintuharrastajien kesken, harjoittaa keskinäistä
tiedotustoimintaa, opastaa jäseniään alaa edistävissä tutkimustoimenpiteissä, ylläpitää mahdollisuuksien
mukaan lintuasemia, järjestää esitelmä-, valistus- ym. yleisötilaisuuksia, hoitaa suhteita sellaisiin tahoihin,
joiden myötävaikutus on tarpeen toiminnalle, sekä muilla vastaavanlaisilla keinoilla.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii varoja järjestämällä näyttelyitä, esitelmätilaisuuksia,
luonnontuntemukseen opastavia retkiä ja julkaisemalla kirjoituksia lehdistössä. Yhdistys voi myydä lintuharrastukseen
liittyviä tuotteita.
3. Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
Nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja täyttää liittymisvuonna
korkeintaan 25 vuotta. Nuorisojäsen muuttuu suostumuksellaan ilman eri hakemusta varsinaiseksi jäseneksi sinä
kalenterivuonna, jona hän täyttää 26 vuotta.
Perhejäseneksi voidaan hyväksyä varsinaisen jäsenen taloudessa asuva perheenjäsen.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea
yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset jäsenet, nuorisojäsenet, perhejäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö,
joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai puheenjohtajalle
taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten
jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään
yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen
säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kalenterivuoden loppuun mennessä.
5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä, nuorisojäseniltä, perhejäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja
vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kultakin jäsenryhmältä päättää syyskokous. Kunniapuheenjohtaja ja
kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 8 muuta jäsentä.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Puheenjohtaja valitaan yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Muut
jäsenet valitaan kahden vuoden pituisiksi toimikausiksi siten, että vuosittain puolet jäsenistä on erovuorossa.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin,
rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat
siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan
luettuna, on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja,
kaksi yhdessä.
8. Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille
viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään
kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta
tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti
ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun
vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, nuorisojäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja
kunniajäsenellä yksi ääni. Perhejäsenellä ja kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet
annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille
postitetuilla julkaisuilla tai kirjeillä.
11. Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja
muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle
kalenterivuodelle
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi,
on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen
neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai
yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan
tarkoitukseen.
|